RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatusjärjestelmän hankinta
SIVLA 25.10.2023 § 69
Varhaiskasvatuksen käyttöjärjestelmä on vanhentunut, ja järjestelmä joudutaan uusimaan nykyisiä tarpeita vastaavaksi.
Käyttöjärjestelmästä on tehty kilpailutus konsultin toimesta. Kilpailutuksessa on huomioitu käyttöjärjestelmän laatuvaatimukset ja hinta.
Kilpailutusasiakirjat käsitellään kokouksessa.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso, puh. 050 372 2267
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan hankintapäätösluonnoksen.
Käsittely: Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso saapui kokoukseen klo 17:04 esittelemään asiaa lautakunnalle ja poistui kokouksesta klo 17:20 ennen päätöksen tekoa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
SIVLA 15.11.2023 § 79
278/02.08.00/2023
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 25.10.2023 perehtynyt varhaiskasvatuksen käyttöjärjestelmän kilpailutukseen ja saapuneisiin tarjouksiin. Sopimusluonnos on esityslistan liitteenä.
Tammelan kunta pyysi tarjouksia sähköisestä tietojärjestelmästä varhaiskasvatukselle päiväkoteihin ja perhepäivähoitoon, SaaS-palveluna, tavoitteena vuoden 2024 alusta.
Hankinta on kansallisen kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.
CPV KOODI 72260000 Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät.
Tarjouspyyntö julkaistiin www.tarjouspalvelu.fi sivuilla. Ilmoitus numero 469574. Hankinnasta sai esittää kysymyksiä 25.8.2023 klo 12 mennessä. Vastaukset esitettyihin kysymyksiin ja hankinnan korjausilmoitus julkaistiin 4.9.2023.
Määräaikaan 18.9.2023 klo 10 mennessä, tarjouksen toimittivat Abilita Oy ja CGI Suomi Oy. Tarjoukset tarkastettiin ja vertailtiin tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti kolmessa (3) vaiheessa.
1. Tarjoajien kelpoisuuden tarkastus
Tarkastuksessa todettiin, että tarjoajat täyttävät tarjoajalle asetetut kelpoisuusvaatimukset.
2.Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastus
Tarkastuksessa todettiin, että Abilita Oy tarjous Päikky-järjestelmästä sisältää pyydetyt tiedot ja on tarjouspyynnön mukainen. CGI Suomi Oy tarjoama Vesa-järjestelmä ei täytä ohjelmalle asetettuja pakollisia vaatimuksia. CGI Suomi Oy:n tarjouksessa on esitetty tarjoajan omia ehtoja.
Tarjouspyynnössä, kohdassa 8 Tarjoukselle asetetut vähimmäisvaatimukset, todetaan: Tarjouksen sisällön tulee täyttää tarjouspyynnön vaatimukset. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Jättämällä tarjouksen tähän tarjouspyyntöön tarjoaja hyväksyy tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa olevat ehdot.
Täten CGI Suomi Oy:n tarjous tulee hylätä tarjouspyynnön vastaisena.
3. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu
Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, painottaen hinta 52 pistettä, laatu 50 pistettä.
Hinnan vertailu:
1. Järjestelmän SaaS-palvelun kuukausihinta x 12, halvin 37 pistettä, muut suhteessa siihen.
2. Käyttöönottoprojektin hinta, halvin 10 pistetä, muut suhteessa siihen.
3. Ennalta määrittelemättömien järjestelmätöiden tuntihinta x 20, halvin 5 pistettä, muut suhteessa siihen.
Laskentakaava: halvin / tarjotulla x vertailupisteet
Laadun vertailu:
Liitteessä järjestelmävaatimukset, ilmoitettu laadun pisteet. Pisteisiin oikeuttavat järjestelmän ominaisuudet lasketaan yhteen, niistä muodostuu laatupisteet. Max 50 pistettä.
Hinnan ja laadun pisteet lasketaan yhteen = vertailupisteet.
Tarjousten vertailua ei voida suorittaa koska saatiin vain yksi tarjouspyynnön mukainen tarjous. Liitteenä tarjousten tarkastus- ja vertailutaulukko.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso, puh. 050 372 2267
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää
1) tarjouskilpailun perusteella valita varhaiskasvatuksen sähköisen asiointijärjestelmän tuottajaksi Abilita Oy:n ja
2) päättää lopettaa nykyisen varhaiskasvatuksen sähköisen asiointijärjestelmän CGI Pro Consona-Vaka Mukana käytön uuden järjestelmän alkaessa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |