Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 28


 

Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2024-2027

 

TEKLA 12.10.2023 § 28  

240/08.00.00/2023  

 

Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma vuosille 2024-2027 on valmistunut. Suunnitelma on laadittu vain sähköisessä muodossa ja se on luettavissa kokonaisuudessaan internet-osoitteessa www.tienpidonsuunnitelma.fi. Suunnitelma päivitetään vuosittain ja julkaistaan ainoastaan digitaalisessa muodossa. Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma kattaa toimialueen kolme maakuntaa (Uusimaa, Kanta-Häme ja Päijät-Häme). Suunnitelmassa kuvataan alueen tienpidon, talouden ja toiminnan reunaehdot sekä painopisteet ja siinä on esitetty toimenpiteet, jotka todennäköinen tuleva perustienpidon rahoitus mahdollistaa toimialueella. Suunnitelmassa ei esitetä isompia useiden miljoonien eurojen kehittämishankkeita, joiden toteutus vaatii eduskunnan myöntämää erillisrahoitusta.

Tekninen lautakunta on vuosittain antanut lausunnon suunnitelmasta seuraavien suunnitelmien laatimista varten.

 

Uudenmaan ELY-keskuksen suunnitelmissa on esitetty suunnitelmakaudella Vt 10 Myllykylän sillan korjaus. Muita hankkeita ei ole esitetty Tammelan alueelle suunnitelmakaudella.

Väyläviraston kartallakaan ei ole esitetty hankkeita Tammelan alueelle. Päällystyskohteitakaan ei ole.

Suunnittelukohteina Väyläviraston kartalla ovat Tammelan kunnan kevyen liikenteen väylien suunnitelmat Portaantien ja Papinsillantie - Nuutinkulmantien varteen.

 

Tammelan alueella kunta on esittänyt jo aikaisempina vuosina toteutettaviksi useita toimenpide-esityksiä, mutta niitä on vain vähän saatu mukaan toteuttamissuunnitelmiin. Kunnan edustajat on kutsuttu vuosittain palaveriin tieasioista Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Kunnan esitykset on käyty palavereissa läpi, mutta rahoitusta niille ei ole tienpitäjän taholta ollut saatavissa.

Kunnan suunnittelemat kevyen liikenteen tiehankkeet tulee toteuttaa kunnan omalla rahoituksella. Uudenmaan ELY-keskus huolehtii vielä toistaiseksi hankkeiden maa-alueiden haltuunotoista ja korvauksista maanomistajille. Väyläsuunnittelu on ollut kovin byrokraattista ja kallista, joten olisi tarkoituksenmukaista, että niitä saataisiin myös jollain aikavälillä toteutettua.

 

Vuonna 2022 tienpitäjä otti päällystystöissä kunnan esitykset alemman tieverkon kunnossapidosta kiitettävästi huomioon ja huonokuntoisille Papinsillantielle ja Susikkaantielle saatiin rakenteen parantamiset sekä uudet päällysteet. Lisäksi kuluneet Forssantie ja Liesjärventie saivat kaivatun päällysteen.

 

Uudenmaan ELY -keskuksen ja Pohjois-Tammelan asukkaiden ja yrittäjien välillä on pidetty palaveri 17.8.2021 Ojajärventien liikennöitävyyden parantamiseksi. Kuuslammilla oleva jyrkkä mutka ja siihen liittyvä jyrkkä mäki haittaavat kaikkea liikennettä alueella. Tielle haluttaisiin myös päällyste suuren raskaan liikenteen määrän ja elintarvikkeiden kuljetusautojen likaantumisen vuoksi. Tien kunnostus edellyttää tiesuunnitelmaa ja erillisrahoitusta eduskunnan kautta.

 

Vuonna 2022 valmistui Uudenmaan ELY-keskuksen ja kunnan yhteistyönä toimenpideselvitys Valtatie 2 Torronsuon kohdan alikulku-/ ylikulkujärjestelyistä. Yhteystarve on mainittu voimassa olevassa maakuntakaavassa, Vt 2 kehittämissuunnitelmassa, Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmassa ja kunnan osayleiskaavaehdotuksessa. Paikalla on tarve ulkoilijoiden ja hirvieläinten turvalliseen kulkuun valtatien toiselle puolelle. Järjestely parantaa myös Vt 2 liikenteen turvallisuutta.

 

Myös Kaukolantien, mt 13596, päällystetyn osan huonosta kunnosta on tullut kuntaan palautetta. Myös Hykkiläntien, mt 13591, päällyste on mennyt huonoon kuntoon. Väyläviraston päällysteiden kuntokartalla näillä teillä on paljon luokassa "erittäin huono" olevia osuuksia.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Valmistelija: Projektipäällikkö Hannu Jalava, puh. 050 5219962

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Kauppi Jari

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää merkitä Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelman vuosiksi 2024-2027 tiedoksi ja todeta, että suunnitelmakaudella ei Tammelan kunnan alueelle ole toimenpiteinä esitetty kuin yksi sillan uusiminen.

Tammelan kunta pyrkii kuntastrategian ja talousarvioon saatavien määrärahojen antamissa puitteissa edistämään suunnittelemiaan kevyen liikenteen väylähankkeita ja toivoo, että ELY-keskus huolehtii jatkossakin hankkeiden tiealueiden haltuunotosta ja maanomistajakorvauksista ja mahdollisuuksien mukaan kohdentaa hankkeille myös osarahoitusta. 

Kunta ilmoittaa ELY-keskukselle, että tienpidon suunnitelmiin lähivuosina tulee sisällyttää seuraavat hankkeet: 

Ensisijaisena hankkeena esitetään Ojajärventien, Mt 13659, parantamista, jonka tulee sisältää ns. Pietilän mutkan oikaisu ja tien päällystäminen Teurolta alkaen noin 3 km matkalta. Hankkeen tulee sisältää rahoitus tarvittavaan tiesuunnitelmaan ja tien parantamistyöhön. Nykyisenä soratienä Ojajärventie ei palvele riittävästi paikallista elinkeinoelämää eikä asutusta eikä sen hoito kaikkina vuodenaikoina vastaa tarvetta. Tiessä olevan jyrkähkön mäen ja tiukan kurvin yhdistelmä on talvikeleillä rekkaliikenteelle erittäin haastava ja jopa vaarallinen liikennöitävä. 

Liikenneturvallisuushankkeina esitetään:

- Vt 2:n Torronsuon kohdan alikulku, joka yhdistää turvallisen ulkoilureittiyhteyden Hämeen Ilvesreitiltä ja Eerikkilän urheiluopistolta Torronsuolle. Suunnittelua tulee jatkaa laaditun esisuunnitelman pohjalta.
- Vt 10 Mustialan risteyksen porrastus ja kääntymiskaistat sekä kevyen liikenteen alikulku. 

Hankkeina, jotka palvelevat kylien elinvoimaisuutta, esitetään:

- Saaren sillan peruskorjaus. Sillasta on törmäysten vuoksi irronnut palasia ja silta on painorajoitettu. Peruskorjauksella pitää varmistaa, että painorajoitusta ei tulla laskemaan, ennemminkin sitä pitäisi saada ylöspäin tai kokonaan pois. Nykyisellään painorajoitettu silta haittaa kylien kuljetuksia. 
- Portaantien (mt 2823) päällyste on kirkonkylän ja Venesillan väliseltä osuudelta reikiintynyt ja tiessä on pahoja painumia. Portaantien painumien korjaaminen ja tien päällystäminen tulee saada mukaan toimenpiteiden piiriin.
- Kaukolantien (mt 13596) ja Hykkiläntien (mt 13591) kestopäällysteiden uusiminen.

Liikenneturvallisuutta parantavina kevyen liikenteen väylähankkeina esitetään kohteet, jotka ovat olleet mukana kevyen liikenteen tarveselvityksessä sekä Forssan seudun turvallisen ja viisaan liikkumisen suunnitelmassa:

  - Mt 2823 kevyen liikenteen väylä välille Venesilta-Porras, johon on hyväksytty tiesuunnitelma väylän rakentamiseen ja jolle on olemassa rakentamissuunnitelma. 
- Papinsillantien ja Nuutinkulmantien kevyen liikenteen väylä, Mt 2826 ja Mt13586. johon on hyväksytty tiesuunnitelma. 
- Tammela Hykkilä kevyen liikenteen väylä Mt 13691. Haja-asutus tien vaikutuspiirissä on lisääntynyt. Kohteelle ei ole toistaiseksi tehty mitään suunnitelmia.

 

Käsittely kokouksessa

 

Projektipäällikkö Hannu Jalava oli läsnä asiantuntijana § 28 käsittelyn aikana klo 18.26-18.41 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Päätös:  Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Ote:  Uudenmaan ELY-keskus