RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 161
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Liite: Raami 2024 |
Talousarvio 2024 raami
KHALL 18.09.2023 § 161
10/02.02.00/2023
Hallitus käsitteli 19.6.2023 kokouksessaan vuoden 2024 talousarvion laadinnan periaatteita. Kesäkuussa oli vielä epävarmuustekijöitä vuoden tulojen kehityksen 2024 osalta. Lisäksi uuden yhtenäiskoulun rahoitus ja kohonneet rahoituskustannukset edellyttävät tarkkaa talouden suunnittelua. Kokouksessaan 19.6.2023 kunnanhallitus päätti, että kunnan taloutta ja palvelutoimintaa hoidetaan suunnittelukaudella 2024-
2026 siten, että kunnan talous pysyy tasapainossa ja vuoden 2024 talousarviota tullaan valmistelemaan siitä lähtökohdasta, että vuosikate ylittää lainanlyhennykset sekä investoinnit (pl. yhtenäiskoulu), jolloin turvataan maksuvalmius.
Tarkentuneiden tietojen pohjalta kunnanhallitukselle esitetään ensi vuoden raamia. Koko kunnan tasolla ehdotus tähtää noin 2,065 miljoonan euron vuosikatteeseen sekä noin 73 000 euron ylijäämään. Tämän hetken laskelmien perusteella vuosikate tulee riittämään lainanlyhennyksiin (noin 0,95 meur) ja investointeihin (pl. yhtenäiskoulu) 1,025 euroa. Vuoden 2024 investoinnit perustuvat vuoden 2023 talousarvioon ja taloussuunnitelmaan.
Talousarvioraamissa on lähdetty siitä, että henkilöstökulut kasvavat 2,53 % ja palkkojen sivukulut on laskettu 21 %:n mukaan. Henkilöstökuluissa on myös huomioitu uudet toimet ja niiden palkkavaikutukset. Energian hinnannousun vaikutus on huomioitu.
Liite: Palvelualuekohtainen talousarvioraami 2024
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä raamin vuoden 2024 talousarvion laadintaan liitteen mukaisena.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka oli läsnä kokouksessa pykälien 161-162 käsittelyn ajan klo 17.02-17.31. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Sivistyspalvelut, tekniset palvelut, kirjanpito
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |