Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 170


 

Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

KHALL 18.09.2023 § 170     

         

 

Kunnanhallitukselle on toimitettu kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset. Julkiset päätökset ovat nähtävillä kunnan verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

1)     lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita,

2)     yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita,

3)     51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Tarkastuslautakunnan päätöksiä ei voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, koska tarkastuslautakunta on suoraan valtuuston alaisuudessa toimiva toimielin.

 

Viranhaltijapäätökset ajalta 24.8.2023-13.9.2023:

 

Viranhaltija  Päätöspykälät

Kunnanjohtaja  § 20-23

Myllykylän koulunjohtaja § 5

Riihivalkaman koulunjohtaja § 6

Sivistystoimenjohtaja  § 123, 126

Talous- ja hallintojohtaja § 16-17

Varhaiskasvatuspäällikkö § 25-26

 

 

Oheismateriaali: Viranhaltijapäätökset ajalta 24.8.2023 - 13.9.2023

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä päätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää lisäksi, että se ei ota käsiteltäväkseen päätöksissä mainittuja asioita.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.