Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 143


 

Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

 

KHALL 14.08.2023 § 143     

         

 

Kunnanhallitukselle on toimitettu kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset. Julkiset päätökset ovat nähtävillä kunnan verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

1)     lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita,

2)     yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita,

3)     51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Tarkastuslautakunnan päätöksiä ei voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, koska tarkastuslautakunta on suoraan valtuuston alaisuudessa toimiva toimielin.

 

Toimielinten pöytäkirjat:

 

Sivistyslautakunta, 14.6.2023, Pöytäkirja

Ympäristölautakunta, 14.6.2023, Pöytäkirja

 

 

Viranhaltijapäätökset ajalta 16.6.2023 - 9.8.2023:

 

Viranhaltija   Päätöspykälät

Kiinteistöpäällikkö    § 18-23

Koulukeskuksen rehtori  § 6-12

Kunnanhallituksen puheenjohtaja  § 1-2

Kunnanjohtaja   § 13-15

Sivistystoimenjohtaja   § 100-115

Tekninen johtaja   § 14-19

Teuron koulunjohtaja   § 3

Vt. koulukeskuksen rehtori  § 1-5

 

 

Oheismateriaali: Viranhaltijapäätökset ajalta 16.6.2023 - 9.6.2023

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjat ja päätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää lisäksi, että se ei ota käsiteltäväkseen päätöksissä mainittuja asioita.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.