Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 129



 

Kylien kehittämisavustukset 2023

 

KHALL 19.06.2023 § 129  

14/02.05.01.03.00/2023  

 

Vuoden 2023 talousarvioon on varattu 9 000 €:n määräraha kylien kehittämisavustuksiin. Kehittämisavustus jakautuu yleisavustukseen ja kohdeavustukseen.

 

Tammelan kunnan avustustoiminnan periaatteet on vahvistettu vuonna 2017. Periaatteiden mukaan yleisavustuksia myönnetään yhdistyksen ympärivuotiseen toimintaan turvaamaan yhdistyksen yleisiä toimintaedellytyksiä. Yleisavustusta myönnetään harkinnanvaraisesti hakijan toimintasuunnitelman ja -kertomuksen mukaiseen toimintaan. Avustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon mm. toiminnan yleishyödyllisyys ja tarpeellisuus, toiminnan sisältö ja aktiivisuus, palvelujen laatu sekä jäsenmäärä ja hakijan taloudellinen tilanne. Viime vuosina yleisavustusta on käytännössä jaettu samansuuruinen summa kaikille hakijoille. Avustuksen myöntäminen on edellyttänyt myös sitä, että yhdistys on päivittänyt kyläsuunnitelmansa.

 

Kohdeavustusta myönnetään harkinnanvaraisesti hakijan toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan sekä hankkeisiin ja projekteihin. Kohdeavustuksella voidaan tukea myös sellaisia tapahtumia tai hankkeita, jotka edistävät yhdistysten uusien toimintatapojen ja ideoiden kehittämistä ja käyttöönottoa.

 

Avustustoiminnan periaatteiden mukaan avustus on aina osarahoitus. Avustusta ei myöskään myönnetä toimintaan, jonka tavoitteena on taloudellinen voitto eikä sillä saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia. Avustusta myönnettäessä huomioidaan myös suunnitelmallisuus ja hakijan oma rahoitusosuus. Samaan toimintaan voidaan myöntää avustusta vain yhdestä kunnan toimielimestä. Myönnetty avustus on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.

 

Vuotta 2023 koskevat avustukset on ollut haettavana 1.-31.3.2023 välisenä aikana. Hakemuksia on ollut mahdollisuus täydentää huhtikuun loppuun saakka, koska usein yhdistysten vuosikokouksia pidetään vielä huhtikuun aikana. Avustuksista tiedotettiin Forssan Lehdessä, kunnan kotisivuilla kuulutuksena sekä kunnan Facebook -sivulla.

 

Määräaikaan mennessä kylien kehittämisavustuksen yleisavustusta ja kohdeavustusta haki yhteensä 5 yhdistystä. Valmistelussa yleisavustuksen jakoperusteena käytettiin kyläsuunnitelman päivittämistä sekä varojen suuntaamista yhdistyksen ns. juokseviin kuluihin vuoden aikana. Tästä syystä hakijoille on esitetty samansuuruista avustussummaa. Kohdeavustushakemusten käsittelyssä ja esitystä laadittaessa tarkastelussa oli käyttökohteen lisäksi yhdistysten taloudellinen tilanne (huomioiden myös taseessa oleva ali- tai ylijäämä edellisiltä tilikausilta sekä yhdistyksen rahat ja pankkisaamiset) sekä se, kuinka laajalti esitetty kohde hyödyttää kyläläisiä.

 

Liitteet:  Yhteenveto yleisavustusta hakeneista ja esitys avustuksesta

  Yhteenveto kohdeavustusta hakeneista ja esitys avustuksesta

 

Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667

Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää jakaa kylien kehittämisavustuksen yleis- ja kohdeavustusta liitteiden mukaisesti. 

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:  Liesjärven kyläyhdistys ry, Portaan-Ojaisten kyläyhdistys ry, Susikkaan kyläyhteisö ry, Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistys ry, Visit Letku ry, taloushallinto