RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 137
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
KHALL 19.06.2023 § 137
Kunnanhallitukselle on toimitettu kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset. Julkiset päätökset ovat nähtävillä kunnan verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita,
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita,
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tarkastuslautakunnan päätöksiä ei voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, koska tarkastuslautakunta on suoraan valtuuston alaisuudessa toimiva toimielin.
Toimielinten pöytäkirjat:
Tekninen lautakunta, 8.6.2023 Pöytäkirja
Viranhaltijapäätökset ajalta 3.6.2023 - 15.6.2023:
Viranhaltija Päätöspykälät
Kiinteistöpäällikkö §:t 16-17
Koulukeskuksen rehtori § 5
Kunnanjohtaja § 10
Sivistystoimenjohtaja §:t 95-96
Tekninen johtaja § 13
Oheismateriaali: Viranhaltijapäätökset ajalta 3.6.2023 - 15.6.2023
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjat ja päätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää lisäksi, että se ei ota käsiteltäväkseen päätöksissä mainittuja asioita.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. Lisäksi kunnanhallitus päätti merkitä tietoonsa saatetuksi kolme kunnanjohtajan tänään 19.6. tekemää päätöstä kertaluontoisen henkilökohtaisen lisän myöntämisestä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |