RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 136
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat
KHALL 19.06.2023 § 136
Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.
Asian käsittely: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esitteli seuraavat ajankohtaiset asiat:
- Kanta-Hämeeseen kaksi ministerisalkkua uudessa hallituksessa
- Koulukeskuksen tilanne
- Arviointikertomuksen johdosta vastausvastuut jaettu, johtoryhmä käsittelee vastaukset elokuun lopussa ja vastaukset tulevat hallitukselle syyskuussa
- Evästys koulukeskukseen liittyvien valtuustoaloitteiden valmisteluun
- Viime viikonlopun makkaramarkkinat onnistuivat hyvin
- Ensi viikon perjantaina 30.6. kesäasukaspäivä
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |