RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustukset vuodelle 2023
KHALL 05.06.2023 § 108
34/02.05.01.03.00/2023
Vuoden 2023 talousarvioon on varattu 10 000 €:n määräraha hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustuksille. Avustukset olivat haettavissa 1.-31.3. välisenä aikana. Hakemusia oli mahdollisuus täydentää liitteiden osalta 30.4. asti, koska yhdistysten vuosikokousajankohtia sijoittuu vielä huhtikuulle.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustusta voivat hakea rekisteröidyt järjestöt, yhdistykset ja yhteisöt, joiden kotipaikka on Tammela tai jotka toimivat Tammelassa, sellaiseen toimintaan tai hankkeeseen, joka tukee tammelalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Toiminnan tai hankkeen on oltava Tammelan hyvinvointisuunnitelman teemojen mukaista.
Määräaikaan mennessä kohdeavustusta haki 10 yhdistystä. Kohdeavustusta hakivat seuraavat yhdistykset: Mielenterveysseura Mielikki ry, Visit Letku ry, West Wind Riders ry, MLL Tammelan paikallisyhdistys ry, Liesjärven kyläyhdistys ry, Susikkaan kyläyhteisö ry, Similän ratsastusurheilijat ry, Riihivalkaman koulualueen kylät ry, Tammelan Ryske ry sekä Lounais-Hämeen 4H-yhdistys ry.
Liite: Yhteenveto haetuista avustuksista sekä ehdotukset myönnettäviksi avustussummiksi.
Valmistelija: Hyvinvointikoordinaattori Tiina Hongisto, puh. 050 379 1189
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää v. 2023 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustukset oheisten liitteiden mukaan.
Asian käsittely: Hyvinvointikoordinaattori Tiina Hongisto oli klo 17.04-17.08 läsnä kokouksessa esittelemässä asiaa. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Avustusta hakeneet, hyvinvointikoordinaattori, taloushallinto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |