Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 35


 

Arviointikertomuksen loppuun saattaminen ja hyväksyminen

 

TARK 09.05.2023 § 35  

    

 

Tarkastuslautakunta viimeistelee ja hyväksyy vuoden 2022 arviointikertomuksen 9.5.2022 kokouksessaan.

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Valmistelija: Puheenjohtaja Taito Syrjälä, puh. 0400 219 511

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää

 

  1. merkitä vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedokseen

 

  1. pyytää kunnanhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä

 

  1. lähettää arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös:  Tarkastuslautakunta päätti todeta vuoden 2022 arviointikertomuksen valmiiksi ja päätti että kaikki varsinaiset jäsenet allekirjoittavat sen. Poissaolevat varsinaiset jäsenet allekirjoittavat arviointikertomuksen myöhemmin.

Tarkastuslautakunta päätti pyytää kunnanhallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä ja lähettää arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi.