RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 03.05.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esi- ja perusopetuksen oppilaskuljetusten hankinnat lv. 2023-2025
SIVLA 08.03.2023 § 20
Nykyiset esi- ja perusopetuksen oppilaskuljetusten hankintasopimukset päättyvät 3.6.2023. Sopimuksissa on mahdollisuus optiovuoden käyttämiseen.
Liitteenä ovat seuraavan hankintakauden kilpailutusasiakirjat. Tarjous-pyyntö sisältää myös esiopetuksen kuljetukset.
Sopimuskaudeksi esitetään 1.8.2023 - 31.5.2025 välistä aikaa (lukuvuodet 2023-2024 ja 2024-2025) sekä mahdollisuutta päättää kahdesta optiovuodesta yksi lukuvuosi kerrallaan (lukuvuosi 2025-2026 ja 2026-2027) ilman tarjouskilpailua kohteen voittajan kanssa.
Option käytöstä tehdään erillinen päätös.
Hankinta optioineen ylittää hankintalain asettaman EU-kynnysarvon. Hankintamenettelynä on avoin menettely. Kilpailutus toteutetaan Cloudia-järjestelmässä, josta menee automaattisesti ilmoitus Hilma-palveluun.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Koulukeskuksen rehtori Päivi Häkkinen, puh. 040 579 0522
Perustelu: Hallintosääntö 61 §, kohta 6
Perusopetuslaki 32 §
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: 1. Lautakunta päättää hankittavat kohteet liitteen tarjouspyynnön
mukaisesti.
2. Lautakunta päättää käynnistää tarjouskilpailutuksen oppilaskuljetusten hankinnoista liitteellä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarvittaessa asiakirjoja voidaan juridisista syistä tarkentaa.
3. Lautakunta päättää, että sopimuskausi on kaksi (2) lukuvuotta 1.8.2023-31.5.2025 ja mahdollisesti kaksi (1+1) yksittäistä optiovuotta lv. 2025-2026 ja lv. 2026-2027.
Käsittely: Esittelijä, rehtori Päivi Häkkinen ja hallintosihteeri Sari Lukkala esittelivät asiaa lautakunnalle ja lautakunta keskusteli laajasti asiasta.
Keskustelun kuluessa esittelijä Päivi Häkkinen teki muutetun päätösehdotuksen.
Esittelijän kokouksessa
tekemä muutettu päätös-
ehdotus:
1. Lautakunta päättää käyttää kilpailutuksessa pisteytyksenä hinta 70 %, laatu 30 %. Tarjous pisteytetään seuraavasti: hinta 70 pistettä, aikataulu 20 pistettä, kalusto 10 pistettä.
2. Lautakunta päättää hankittavat kohteet liitteen tarjouspyynnön mukaisesti.
3. Lautakunta päättää käynnistää tarjouskilpailutuksen oppilaskuljetus-ten hankinnoista liitteellä olevien päivitettyjen asiakirjojen mukaisesti. Tarvittaessa asiakirjoja voidaan juridisista syistä tarkentaa.
4. Lautakunta päättää, että sopimuskausi on kaksi (2) lukuvuotta 1.8.2023-31.5.2025 ja mahdollisesti kaksi (1+1) yksittäistä optiovuotta lv. 2025-2026 ja lv. 2026-2027.
Päätös: Esittelijän kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Sari Lukkala poistui kokouksesta klo 18:20 tämän asian päätöksen teon jälkeen.
SIVLA 03.05.2023 § 33
29/02.08.00/2023
Tarjouspyyntö julkaistiin 10.3.2023 Hilma -palvelussa ja tarjouspalvelu.fi -hankintapalvelussa (Cloudia). Tarjoukset tuli toimittaa 17.4.2023 klo 12.00 mennessä. Tarjouksen jätti 6 liikennöitsijää. Liitteenä yhteenveto tarjouksista.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Hallintosihteeri Sari Lukkala, puh. 050 597 6224
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: Tarjouskilpailutuksen perusteella seuraavia liikennöitsijöitä esitetään sopimuskaudeksi 1.8.2023 - 31.5.2025 (lukuvuodet 2023-2024 ja 2024-2025) sekä mahdollisia optiovuosia (lukuvuodet 2025-2026 ja 2026-2027) ilman tarjouskilpailua kohteittain:
Kohde 1, Tammelan koulukeskus ja esiopetus (Kaukjärven suunta) Koivuhuhta Ky
Kohde 3, Myllykylän koulu ja Tammelan koulukeskus, sekä esiopetus (Hykkilän, Lunkaan ja Lamalan suunnat) RR Travel Oy
Kohde 4, Myllykylän koulu ja Tammelan koulukeskus, sekä esiopetus (Niittukulman suunta) RR Travel Oy
Kohde 5, Portaan koulu ja Tammelan koulukeskus, sekä esiopetus (Kaukolan ja Liesjärven suunnat) Invataksi Matti Lehtinen Ky
Kohde 6, Riihivalkaman koulu ja Tammelan koulukeskus, sekä esiopetus (Kaukolan, Letkun, Torron, Sukulan ja Papinsillan suunnat) Forbus Ky
Kohde 7, Teuron koulu ja Tammelan koulukeskus, sekä esiopetus (Susikkaan, Pikonkorven, Lautaportaan, Ojajärven, Teuron ja Loimosen suunnat) Koivuhuhta Ky
Lautakunta päättää myös valtuuttaa sivistystoimenjohtajan allekirjoittamaan tarjousten pohjalta laadittavat kuljetussopimukset. Sopimukset ovat kilpailutusasiakirjojen mukaiset.
Ennen sopimusten allekirjoittamista liikennöitsijän on toimitettava käytettävästä kalustosta tarjouspyynnössä edellytetyt tiedot sekä todistuksen, että ovat nähneet rikosrekisterilain 6§ mukaisen rikosrekisteriotteen ja todenneet, ettei siitä ilmene estettä työskennellä lasten ja nuorten kanssa.
Koululla kuljetussuunnittelusta vastaavan henkilön tulee laatia kuljetussuunnitelmat yhteistyössä liikennöitsijöiden kanssa aina tulevaa lukuvuotta suunniteltaessa.
Kilpailutus sisältää lukuvuosien 2025-2026 ja 2026-2027 optiomahdollisuudet.
Käsittely: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen ja asiantuntija, hallintosihteeri Sari Lukkala esittelivät asiaa lautakunnalle.
Kunnanhallituksen edustaja Manu Alarto saapui kokoukseen klo 17:04 tämän asian käsittelyn aikana.
Puheenjohtaja tiedusteli, sopiiko lautakunnalle, että asiantuntija, hallintosihteeri Sari Lukkala on paikalla asian käsittelyn ja päätöksen teon ajan. Kukaan lautakunnasta ei vastustanut tätä menettelyä.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |