RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhtiökokousedustajan nimeäminen
KHALL 08.05.2023 § 89
296/00.00.01.00/2021
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistavat 16 kuntaa: Akaa, Eura, Forssa, Huittinen, Humppila, Jokioinen, Koski Tl., Loimaa, Oripää, Punkalaidun, Sastamala, Somero, Säkylä, Tammela, Urjala ja Ypäjä. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tehtävänä on tuottaa perusjätehuollon palvelut omistajakuntiensa alueella jätelain mukaisesti. Yhtiö toimii myös jätehuollon asiantuntijana kaikissa jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä ja tehtävissä omistajakuntiensa puolesta.
Yhtiökokous on Loimi-Hämeen Jätehuollon korkein päättävä elin. Yhtiökokous pidetään vähintään kerran vuodessa. Kunnat esittävät edustajansa yhtiökokoukseen. Kunnanhallitus on 6.9.2021 § 204 nimennyt Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhtiökokousedustajaksi Eero Puran ja varaedustajaksi Jenni Rauhaniemen kaudelle 5/2021 - 5/2023. Kunnanhallituksen on tästä syystä nimettävä edustaja ja varaedustaja Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhtiökokouksiin kaudelle 1.6.2023-31.5.2025.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhtiökokousedustajan ja varaedustajan 1.6.2023-31.5.2025 väliseksi ajaksi.
Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhtiökokousedustajaksi Jenni Rauhaniemen ja varaedustajaksi Maija-Stiina Rahkosen 1.6.2023-31.5.2025 väliseksi ajaksi.
Ote: Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy, Jenni Rauhaniemi, Maija-Stiina Rahkonen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |