RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Forssan, Tammelan ja Jokioisten taksien arkiyöpäivystysten ostaminen Taksi Hämeeltä
KHALL 17.04.2023 § 74
131/14.01.00.02/2023
Taksi Häme on esittänyt, että Tammelan ja Jokioisten kunnat sekä Forssan kaupunki ostaisivat Taksi Hämeeltä arkiöiden päivystystä (päivystyksen mahdollistaminen) 50 euroa / arkiyö = 13 500 euroa vuodessa (alv 0%) jaettuna kuntien väkimäärän suhteessa.
Matti Lehtinen Forssan seudun taksit ry:lta on ollut yhteydessä kuntiin. Matti Lehtinen oli Tammelan kunnanhallituksen kokouksessa 27.3.2023 esittelemässä asiaa. Esittelyssä korostettiin, että kaikilla autoilijoilla on mahdollisuus liittyä päivystysrinkiin ja Taksi Häme tarjoaa liittymiset noin 60% alennuksella, mikäli autoilija sitoutuu välitysyhtiön osoittamaan päivystyslistaan. Vuonna 2018 tapahtuneen taksiuudistuksen vuoksi takseilla ei ole enää päivystysvelvoitetta. Forssan seudulla hiljaisen ajan päivystystä hoitaa tällä hetkellä noin kahdeksan autoa, kun alueella liikkuvien autojen kokonaismäärä on noin 40-60. Päivystäjien määrä on laskenut vähitellen, ja tällä hetkellä päivystysrytmi on liian kova tuolle ko. automäärälle. Hiljaisien aikojen päivystys (arkiyöt) eivät ole taloudellisesti kannattavia.
Päivystys on tähän asti tapahtunut Forssan taksiasemalta käsin, mikä olisi jatkossakin suunnitelmana. Laskutus ja sopimus tapahtuisi Taksi Hämeen kautta, joka tilittäisi rahan lyhentämättömänä autoilijoille.
Asiasta on esittelyn lisäksi käyty keskustelua Forssan seudun seutuneuvostossa.
Käydyissä keskusteluissa on toisaalta tuotu esiin huoli taksien saatavuudesta hiljaisina aikoina. Toisaalta on nähty ongelmallisena ostopalvelun tasapuolisuus ja valtakunnallisen lainsäädännön mahdollisten valuvikojen korjaaminen kuntien kautta. Samankaltaisen rahallisen tuen osoittamista voidaan ajatella olevan tarpeellista tarjottavan myös muilla kuntalaisten elämään vaikuttavissa palveluissa.
Jokioisten kunnanhallitus on 3.4.2023 kokouksessaan päättänyt, että Jokioinen ei kuntana osta erikseen taksien arkiyöpäivystyksiä. Forssan kaupunginhallitus käsittelee asiaa 17.4.2023 kokouksessaan, jossa päätösehdotuksena on, että Forssan kaupunki ei osta taksien arkiyöpäivystyksiä.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Tammelan kunnanhallitus päättää, että Tammelan kunta ei osta taksien arkiyöpäivystyksiä.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Jokioisten kunta, Forssan kaupunki, Matti Lehtinen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |