RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunniamerkkiehdotukset vuodelle 2023
KHALL 17.04.2023 § 70
135/01.02.03.01/2022
Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekee opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön pyyntöjen mukaisesti ehdotuksensa tulevana itsenäisyyspäivänä myönnettäviksi kunniamerkeiksi. Ehdotuksensa tekemistä varten Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt kunniamerkkiehdotukset aluehallintovirastolle jatkokäsittelyä varten viimeistään 28.4.2023. Esitykset tulee toimittaa aluehallintovirastolle postitse. Määräajan jälkeen saapuvia esityksiä aluehallintovirasto ei ota huomioon.
Aluehallintoviraston viestissä todetaan, että valtiovarainministeriön pyynnön mukaiset esitykset tehdään henkilöistä, joiden pääasialliset ansiot on saavutettu kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tai sellaisen lautakunnan jäsenenä, jonka tehtävien ohjaus ja valvonta kuuluvat valtiovarainministeriölle. Kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden esityksiä tehtäessä noudatetaan samaa periaatetta.
Kunniamerkin myöntämisessä painotetaan erityisesti sitä, että saajan henkilökohtaiset ansiot perustellaan hyvin. Pelkästään virka- ja palveluvuodet tai virka-asema eivät voi olla kunniamerkin myöntämisen perusteena, vaan perusteluissa lähtökohtana ovat keskitason yläpuolella olevat ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Lisäksi tulee varmistaa, että mahdollisen aiemman kunniamerkin saamisesta on kulunut vähintään seitsemän (7) vuotta ja mahdollisesta arvonimestä samoin vähintään seitsemän (7) vuotta. Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää aina saajan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista entistä vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissä.
Kunnanhallitus asetti kokouksessaan 6.2.2023 § 25 kunniamerkkitoimikunnan valmistelemaan kunniamerkkien hakemista. Toimikunnan jäseniksi kunnanhallitus valita Manu Alarton, Maija-Stiina Rahkosen, Ismo Ojansuun, Jarkko Koivulan, Susanna Peltosen, Kristiina Liinaharjan sekä Pirjo Ali-Tuomolan. Kunnanjohtaja nimesi toimikuntaan asiantuntijajäseniksi henkilöstöpäällikkö Leena Aholan ja hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäen.
Kunniamerkkitoimikunta on kokoontunut kaksi kertaa, 23.3. ja 12.4.2023. Ensimmäisessä kokoontumisessaan toimikunta mm. valitsi puheenjohtajakseen Ismo Ojansuun ja pöytäkirjanpitäjäksi Jaana Jokikoivu-Hiukkamäen. Lisäksi toimikunta asetti seuraavat kriteerit kunniamerkkien ehdottamiseksi:
Kunniamerkkejä haetaan vain valtuutetuille, hallituksen jäsenille, lautakuntien puheenjohtajille ja kunnan henkilöstöön kuuluville. Luottamushenkilön, jolle kunniamerkkiä haetaan, tulee olla toiminut merkittävässä kunnallisessa luottamustoimessa riittävän pitkän ajan, käytännössä vähintään 10 vuoden ajan. Henkilöstöön kuuluvalta, jolle kunniamerkkiä haetaan, edellytetään kunnallisen työhistorian lisäksi myös muita ansioita, esimerkiksi järjestötoiminnassa.
Mikäli esitetylle henkilölle ei ole myönnetty kunniamerkkiä kyseisenä itsenäisyyspäivänä, samalle henkilölle voidaan hakea kunniamerkkiä uudelleen kahden vuoden kuluttua, ellei ole erityisen painavaa syytä toimia toisin. Erityisenä syynä voi olla esim. se, että pitkäaikainen valtuutettu on jättäytymässä pois luottamustoimistaan eikä hänelle ole vielä myönnetty haettua kunniamerkkiä.
Kunniamerkkitoimikunta päätti, että henkilöstöpäällikkö toimittaa toimialajohtajille pyynnön tehdä kunniamerkkitoimikunnan seuraavaan kokoukseen ehdotukset perusteluineen niistä henkilöistä, joille heidän mielestään kunniamerkkiä voisi anoa. Luottamushenkilöiden osalta kunniamerkkitoimikunta päätti, että jokaisen ryhmän edustaja miettii seuraavaan kokoukseen mennessä keskuudestaan ehdotukset luottamushenkilöistä, joille kunniamerkkiä voisi anoa.
Kunniamerkkitoimikunta käsitteli ehdotuksia kokouksessaan 12.4.2023 ja ehdotukset kunnanhallitukselle ovat liitteenä.
Liite: Ehdotukset kunniamerkeistä vuonna 2023
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää tehdä kunniamerkkiehdotukset toimikunnan esityksen mukaisesti.
Asian käsittely: Asia käsiteltiin kokouksen viimeisenä asiana. Manu Alarto, Simo Pärssinen, Heikki Vainio ja Olli-Pekka Jasu poistuivat esteellisinä (asianosaisjäävi) kokouksesta klo 18.18 ennen asian käsittelyn aloittamista. Manu Alarton henkilökohtainen varajäsen Terhi Uusitalo oli läsnä kokouksessa klo 18.20-18.24 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |