RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Liite: Tilintarkastuskertomus 2022 | |
Liite 2 | Liite: Tilinpäätös 2022 |
Tilinpäätös 2022
KHALL 27.03.2023 § 61
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätöksen muodostavat tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa.
Kuntalain 114 §:n perusteella kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Mikäli kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tulee toimintakertomuksessa esittää selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Vuoden 2022 tilinpäätöksen Tammelan kunnan tulos on 2 835 046,04 € ylijäämäinen.
Vuoden 2022 toimintatuotot olivat 4,7 milj. euroa (4,3 milj. euroa vuonna 2021) ja toimintakulut 40,3 milj. euroa (38,8 milj. euroa vuonna 2021). Toimintakate (-35,5 milj. euroa) heikkeni edellisvuodesta 1,0 milj. euroa. Verotulot olivat 26,5 milj. euroa (24,7 milj. euroa edellisvuotena). Valtionosuuksia kertyi 14,2 milj. euroa jossa kasvua edellisvuoteen 1,4 milj. euroa. Vuosikatteeksi muodostui 5,2 milj. euroa.
Liite: Tilinpäätös 2022
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, puh. 050 599 1140
Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 8611 788
Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Henkilöstöpäällikkö Leena Ahola, puh. 050 569 6348
Pääkirjanpitäjä Paula Pakkanen, puh. 050 4104 371
Kirjanpitäjä Piritta Ojanperä, puh. 050 5703 382
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää;
1) hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2022 sekä jättää tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi
2) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen valtuuston käsiteltäväksi
3) esittää valtuustolle tuloksen 2 835 046,04 € käsittelystä, että se kirjataan taseeseen yli-/alijäämätilille ja
4) valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään tilinpäätöskirjaan tarvittaessa teknisluonteisia korjauksia ennen valtuuston käsittelyä.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka, tekninen johtaja Jari Kauppi, sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, pääkirjanpitäjä Paula Pakkanen ja henkilöstöpäällikkö Leena Ahola olivat läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan klo 17.29-18.32 esittelemässä tilinpäätöstä ja §:ssä 62 käsiteltyä henkilöstökertomusta sekä vastaamassa kysymyksiin. He poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
TARK 09.05.2023 § 34
Tilintarkastaja Minna Ainasvuori esittelee tarkastuslautakunnalle kunnanvaltuustolle toimitettavaa tilintarkastuskertomusta vuodelta 2022.
Liite: tilinpäätös 2022
Valmistelija: Puheenjohtaja Taito Syrjälä, puh. 0400 219 511
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää
- saattaa tilintarkastuskertomuksen kaudelta 1.1. - 31.12.2022 kunnanvaltuustolle tiedoksi,
- esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja
- esittää kunnanvaltuustolle, että toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille (tilivelvollinen) myönnetään vastuuvapaus tilikaudelle 1.1. - 31.12.2022.
Asian käsittely: Tilintarkastaja Minna Ainasvuori esitteli vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen sekä tilintarkastuspöytäkirjan. Hän kertoi myös, että Tammelan kunnan vastaavana tilintarkastajana aloittaa syksyllä 2023 Kirsi Ehrlund.
Minna Ainasvuori poistui kokouksesta klo 9.30.
Päätös: Tarkastuslautakunta päätti:
- Saattaa tilintarkastuskertomuksen kaudelta 1.1 -31.12.2022 kunnanvaltuustolle tiedoksi,
- esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja
- esittää kunnanvaltuustolle, että toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille (tilivelvollinen) myönnetään vastuuvapaus tilikaudelle 1.1. - 31.12.2022.
- Kunnanhallitukselle esitettävä tilintarkastuspöytäkirja merkittiin tarkastuslautakunnalle tiedoksi.
KVALT 12.06.2023 § 13
150/02.02.00/2021
Liitteet: Tilintarkastuskertomus 2022
Tilinpäätös 2022
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto
1) merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen kaudelta 1.1.-31.12.2022,
2) päättää hyväksyä vuoden 2022 tilinpäätöksen ja
3) myöntää toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille (tilivelvollinen) vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.
Asian käsittely: Talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikka esitteli asiaa, jonka jälkeen pidettiin seuraavat ryhmäpuheenvuorot: Maija-Stiina Rahkonen (keskusta), Manu Alarto (kokoomus), Ismo Ojansuu (SDP) ja Pirjo Ali-Tuomola (Meidän Tammela). Yleiskeskustelun aikana Tuomo Tuovinen käytti puheenvuoron.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Taito Syrjälä esitteli tilintarkastuskertomuksen.
Päätös: Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |