Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 21


 

Maanmyyntitarjous, Papinketo

 

KHALL 22.05.2023 § 98 

 

 

Tammelan kunta on 2017 tehnyt maanostotarjouksen Papinkedon tilan peltoalueesta, jonka pinta-ala on 11,44 ha. Tarjouksessa maan hinnaksi määriteltiin 12.000 euroa/ha sekä alueella olevan puuston arvoksi laskettiin 16.795 euroa, näistä päädyttiin 155.000 euron tarjoushintaan.

 

Esitettyä tarjousta ei hyväksytty, eikä neuvottelujen jatkettu.

 

Tarjouksen saaneet lähestyivät kuntaa nyt 2023 tiedustellen, että olisiko kunta edelleen alueesta kiinnostunut sekä haluaisiko kunta esittää uuden, päivitetyn tarjouksen Papinpedon peltoalueesta.

 

Teknisen palvelualueen ja kunnanjohtajan välisissä keskusteluissa nähtiin, että alueen potentiaali asuinrakentamiseen on olemassa ja tarjouksen tekeminen olisi myös kunnan strategian mukaista. Tarjouksen päivityksessä otettiin huomioon merkittävästi kohonneet aluerakentamisen kustannukset sekä viime vuosien heikko tonttimyynti, nämä huomioiden tarjouksen euromäärä päädyttiin pitämään ennallaan, eli 155.000 eurossa.

 

Esitettyä tarjousta ei hyväksytty.

 

Tarjouksen jälkeen maanomistajia lähestyttiin neuvottelujen käynnistämiseksi. Käytyjen neuvottelujen pohjalta todettiin, että koska on olemassa molemmin puolinen intressi asian edistämiseksi, maanomistajat laativat tehtyyn tarjoukseen vastatarjouksen.

 

Maanmyyntitarjous 197.000 euroa saapui 2.5.2023. Tarjouksessa myyjä esittää, että alueen puusto ei kuulu tarjouksen hintaan, tarjous on voimassa 30.6.2023 asti. Tarjouksen liitteessä tuodaan esiin myös peltoalueeseen kohdistuva vuokrasopimus, joka on 4.000 €/vuosi, vuoden 2025 loppuun asti. Esityksen mukaan vuokrasopimus siirtyisi kaupan mukana kunnalle, tuoden vuokratuloja 12.000 €, edellyttäen, että kauppa tehdään vuoden 2023 aikana.

 

Oheismateriaali: Vuonna 2023 esitetty tarjous

Saatu maanmyyntitarjous liitteineen

 

Valmistelija: Projektipäällikkö Hannu Jalava, puh.050 521 9962

  Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 464 3274

  Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 861 11788

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

1)     hyväksyä 2.5.2023 päivätyn maanmyyntitarjouksen 197.000 €, mikäli valtuusto myöntää tarvittavan lisämäärärahan,

2)     esittää, että valtuusto myöntää tarvittavan lisämäärärahan 97 000 € maanhankintaan ja

3)     valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan laatimaan kauppakirjan ja

4)     valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

Asian käsittely: Projektipäällikkö Hannu Jalava ja tekninen johtaja Jari Kauppi olivat läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana klo 17.24-17.50. He poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

 Tekninen johtaja Jari Kauppi kertoi, että kuntaan on 17.5.2023 saapunut aiempaan myyntitarjoukseen täydennys, joka sisältää myös puuston arvon. Täydennetyn tarjouksen kokonaishinta on 212 000 €.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti

 

1)     hyväksyä 17.5.2023 päivätyn täydennetyn maanmyyntitarjouksen 212 000 €, mikäli valtuusto myöntää tarvittavan lisämäärärahan,

2)     esittää, että valtuusto myöntää tarvittavan lisämäärärahan 115 000 € maanhankintaan ja

3)     valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan laatimaan kauppakirjan ja

4)     valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

 

Ote:  Tarjouksen tekijä, tekninen johtaja

 

KVALT 12.06.2023 § 21  

      

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto myöntää maanhankintaan lisämäärärahan 115 000 €. 

 

Päätös:  Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Ote:  Tekniset palvelut