RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
KVALT 06.03.2023 § 8
Kuntalain (410/2015) 95 §:ssä säädetään seuraavaa:
"Valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu 93 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti."
Kokouskutsussa mainittujen asioiden jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan valtuuston puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava.
Valtuusto vastaanotti kokouksessa valtuutettu Sari Kaakiselta 6 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:
"Tammelan kouluille Someturva-palvelu käyttöön
Koulukiusaaminen ei jää enää kouluun. Suomalaisista nuorista jopa 50 % on kiusattu sosiaalisessa mediassa. Vain joka neljäs nuori kertoo kokemastaan häirinnästä tai kiusaamisesta jollekin luottamalleen aikuiselle.
Someturva on ensimmäinen 24/7 palvelu, joka suojaa päivittäisiltä sosiaalisen median vaaroilta ja auttaa, kun kohtaa ongelmatilanteita. Someturvan avulla nuoret saavat matalalla kynnyksellä asiantuntevaa apua somessa tapahtuvaan kiusaamiseen ja häirintään. Someturvassa kyse on asiantuntijapalvelusta, jossa ilmoituksia käsittelee juristi ja sosiaalipsykologi/psykologi. Palvelu auttaa myös nostamaan tietoisuutta siitä, mitä hyvä some-käyttäytyminen on ja miten siellä viestitään. Oppilaat saavat apua nimettömänä. Palvelu on käyttäjille maksuton, kunta tekee sopimuksen palveluntuottajan kanssa.
Someturva-palvelun ovat ottaneet käyttöön tällä hetkellä Vantaa, Turku, Tampere, Rauma, Vihti, Orimattila, Eurajoki, Naantali, Janakkala, Lempäälä, Äänekoski, Vöyri, Espoo, Rovaniemi ja Laitila. Riihimäellä on tehty myös helmikuussa valtuustoaloite asiasta.
Me aloitteen tekijät esitämme, että Tammelassa, Lapsi ystävällisessä -kunnassa otetaan koululaisten hyvinvoinnin tueksi Someturva."
Valtuuston puheenjohtaja tiedotti seuraavat asiat:
- Valtuustoseminaari järjestetään 24.-25.4.2023 Kasnäsissä, jonne järjestetään yhteiskuljetus. Asiasta tulee valtuutetuille lähiaikoina sähköpostitse lisätietoa. Mikäli varsinainen valtuutettu ei pääse osallistumaan valtuustoseminaariin, kutsutaan varavaltuutettu paikalle.
- Valtuuston seuraava kokous on 29.5.2023 klo 18.
- Valtuutetuille on tulossa kutsu tutustumaan rakenteilla olevaan liikuntahalliin.
Päätös: Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Lisäksi valtuusto päätti merkitä valtuustoseminaariin, seuraavaan valtuuston kokoukseen sekä rakenteilla olevaan liikuntahallin tutustumiseen saadun informaation tietoonsa saatetuiksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |