Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 2


 

Keskusvaalilautakunnan rooli ja tehtävät eduskuntavaaleissa 2023

 

KESKVAAL 13.02.2023 § 2  

266/00.00.00.01/2022  

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Keskeisin vaaliviranomainen eduskuntavaaleissa on vaalipiirilautakunta. Vaalien monista käytännön järjestelyistä vastaa kuitenkin kunnan keskusvaalilautakunta, joka on valittu valtuuston toimikaudeksi. Vaalilain (714/1998) §:issä 13-14 säädetään keskusvaalilautakunnasta ja sen työskentelystä.

 

Keskusvaalilautakunnan keskeisimmät tehtävät eduskuntavaaleissa ovat:

  • vaalien valmistavista toimenpiteistä huolehtiminen sekä
  • ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen.

 

Ehdokasasettelutehtävät sekä ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen liittyvät tehtävät eduskuntavaaleissa hoitaa vaalipiirilautakunta.

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava, että kaikissa kunnanhallituksen päätöksellä yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi määrätyissä paikoissa on ennakkoäänestystä varten asianmukainen ennakkoäänestystila ja tarvittava kalusto. Keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Kuntalain (410/2015) 108 §:n mukaan Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu.

 

Vaaliohjeessa annetaan yksityiskohtaiset tiedot keskusvaalilautakunnan tehtävistä eduskuntavaaleissa. Keskusvaalilautakunnan tulee suorittaa vain sen hoidettavaksi vaalilaissa säädetyt viranomaistehtävät, jotka mainitaan oikeusministeriön vaaliohjeissa ja vaalitietojärjestelmän käyttöohjeissa. Keskusvaalilautakunnan ei lähtökohtaisesti tule huolehtia muista tehtävistä. Keskusvaalilautakunnan jäsenille jaetaan vaaliohjeet kokouksen yhteydessä.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta käy keskustelun keskusvaalilautakunnan tehtävistä eduskuntavaalien 2023 yhteydessä. Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää merkitä ohjeistuksen tietoonsa saatetuksi

 

Päätös: Keskusvaalilautakunta kävi keskustelun keskusvaalilautakunnan tehtävistä eduskuntavaalien 2023 yhteydessä ja päätti merkitä ohjeistuksen tietoonsa saatetuksi.