Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 12


 

Vaalipäivän alustavan ääntenlaskennan tiedotus

 

KESKVAAL 13.02.2023 § 12  

266/00.00.00.01/2022  

 

Eduskuntavaaleissa keskusvaalilautakunnan tehtäviin kuuluu alustavan ääntenlaskennan tiedotus. Keskusvaalilautakunta kokoaa äänestysalueittain vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärän klo 21 mennessä ja yhdistää tiedot koko kunnan tulokseksi tallentamalla tiedot tuloslaskentajärjestelmään välittömästi klo 21 jälkeen.

 

Keskusvaalilautakunta kokoaa myös vaalipäivän äänestyksen alustavan tuloksen klo 22.30 mennessä ja yhdistää tiedot koko kunnan tulokseksi tallentamalla tiedot tuloslaskentajärjestelmään klo 23 mennessä (tavoiteaika).

 

Alustavan ääntenlaskennan tiedotuksessa ei ole syytä tuhlata aikaa vähäisten virheiden selvittämiseen. Keskusvaalilautakunnan on kuitenkin syytä verrata äänestysalueilta saamiaan lopputuloksia aiemmin vastaanotettuun äänestäneiden lukumäärään ja ryhtyä tarvittaessa selvittämään virheitä. Jos vaalilautakunta tallentaa alustavan tuloksen suoraan tuloslaskentajärjestelmään, vaalilautakunta myös hoitaa äänimäärien vertailun.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi sille kuuluvat vaalipäivän alustavan ääntenlaskennan tehtävät. Keskusvaalilautakunta myös keskustelee ja tekee tarvittavat ratkaisut vaalipäivän 2.4. työnjaosta alustavan ääntenlaskennan tiedotuksen osalta.  

 

Päätös:  Keskusvaalilautakunta merkitsi tietoonsa saatetuksi sille kuuluvan vaalipäivän alustavan ääntenlaskennan tehtävät. Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti, että vaalipäivän 2.4.2023 työnjaosta päätetään tarkemmin 31.3. kokouksessa.