RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eduskuntavaalien ulkomainonta
KHALL 28.11.2022 § 292
Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.-28.3.2023. Kuntaliitto suosittaa yleiskirjeessään 7/2022, että vaalien ulkomainonta aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli 15.3.2022.
Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnat ovat kuitenkin perinteisesti tarjonneet puolueille ja valitsijayhdistyksille mahdollisuuden ehdokasjulisteiden esillepanoon tätä tarkoitusta varten varatuissa telineissä. Vaalimainospaikkojen ylläpito ja maksullisuus vaihtelevat kunnittain. Kunta ei voi määrätä muiden kuin omistuksessaan ja hallinnassaan olevien alueiden vaalimainontapaikoista. Mainospaikkojen myöntämisessä on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimuksia eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.
Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.
Tammelassa vaalimainospaikkoina ovat kuntavaaleissa 2021 ja aluevaaleissa 2022 olleet entinen sorakuoppa Tammelan tien varrella (Matintie ja Neuvoksentien välillä Tammelantie 37:ää vastapäätä) sekä Forssa-Tammela -maantien kevyenliikenteen väylän varrella kunnan vuokrakerrostalojen kohdalla. Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle on annettu mainospaikka.
Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettuna vasemmalta oikealle, tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä. Jotta tyhjiä mainospaikkoja ei jäisi, ehdokkaita asettaneilta ryhmiltä voidaan tiedustella, tulevatko he käyttämään mainospaikkoja ja edellyttää vastausta tiettyyn päivämäärään mennessä uhalla, että vaalimainospaikkoja ei heille varata. Ryhmiltä voidaan myös vaatia kirjallinen ilmoitus tai sitoumus vaalimainospaikkojen käyttämisestä. Edellä kuvattu menettely täyttää myös yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimukset. Jos tyhjiä paikkoja kuitenkin jää, niitä voidaan käyttää yleiseen vaalitiedottamiseen.
Kuntaliitto suosittaa yleiskirjeessään myös mainonnan aloittamisen ajankohdan sekä vaalien ulkomainonnasta kunnassa vastaavien henkilöiden nimien ja yhteystietojen saattamista vaaleihin osallistuvien puolueiden paikallisosastojen tietoon.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 050 809 5455
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että
1) vaalien ulkomainokset voidaan laittaa kunnan toimesta pystytettyihin telineisiin entiseen sorakuoppaan Tammelan tien varrella (Matintie ja Neuvoksentien välillä Tammelantie 37:ää vastapäätä) sekä Forssa-Tammela -maantien kevyenliikenteen väylän varrelle kunnan vuokrakerrostalojen kohdalle,
2) mainokset saa laittaa paikoilleen keskiviikkona 15.3.2023,
3) puolueiden ja valitsijayhdistysten tulee ilmoittaa 6.3.2023 mennessä, mikäli he käyttävät mainospaikkaa,
4) vaalimainospaikasta ei peritä korvausta ja
5) vaalimainokset on poistettava asettajansa toimesta 4 päivän kuluessa vaalin toimittamisesta eli viimeistään 6.4.2023.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Mika Suontausta
KESKVAAL 13.02.2023 § 11
266/00.00.00.01/2022
Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kunnanhallituksen päätöksen tietoonsa saatetuksi.
Päätös: Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |