RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Käyttötaloussuunnitelma 2023: Perusopetuksen palvelualue
SIVLA 19.04.2023 § 27
217/02.02.00/2022
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2022 hyväksynyt seuraavan määrärahan vuodelle 2023 perusopetuksen ja muun koulutuksen palvelualueelle:
Menot 5.932.655
Tulot 206.296
Netto 5.726.359
Kunnanhallituksen antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakunta päättää käyttösuunnitelmasta, jolla tarkistetaan palvelualueen talousarvioehdotukseen sisältynyt alustava käyttösuunnitelma valtuuston päätöksiä vastaavaksi sekä päättää omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta ja määrärahojen käytöstä.
Hallintosääntö määrittelee toimialajohtajien ja palvelualueen esimiesten hankintaoikeudet. Palvelualueen esimiehet saavat hankkia tiettyihin rajoihin asti, jonka jälkeen toimivalta on toimialajohtajalla kansalliseen hankinta-arvoon asti.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675
Esittelijä: Sivistystoimenjohtaja
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää
1) merkitä talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeen tiedoksi,
2) hyväksyä perusopetuksen käyttösuunnitelman liitteen mukaisesti,
3) todeta määrärahojen käytöstä, että esimiesten tulee toimia hallintosäännön antamien rajojen puitteissa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |