Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 29


 

Kunnanvaltuuston 30.1.2023 tekemien päätösten täytäntöönpano ja laillisuuden valvonta

 

KHALL 06.02.2023 § 29  

    

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa mm. valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Kunnanvaltuuston 30.1.2023 pidetyn kokouksen päätökset § 1-4:

 

1 § Kokouksen järjestäytyminen

2 § Tammelan uuden yhtenäiskoulun suunnitelmien hyväksyminen

3 § Kunnanhallituksen ja valtuuston kevätkauden 2023 kokousaikataulu

4 §  Muut asiat

  

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksessa 30.1.2023 tehdyt päätökset § 1-4 ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja ovat muutoinkin lainmukaisia. Kunnanhallitus päättää panna edellä mainitut valtuuston kokouksessa 30.1.2023 syntyneet päätökset täytäntöön.

 

Päätös:  Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.