RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selvitys valtuustoaloitteista 31.12.2022
KHALL 06.02.2023 § 28
188/00.01.03/2022
Kuntalain (410/2015) 23 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Kuntalain 90 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava määräys valtuutetun aloitteen käsittelystä.
Tammelan kunnan hallintosäännön 41 §;n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Liite: Luettelo valtuustoaloitteista 31.12.2022
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi yhteenvedon valtuustoaloitteista ja niiden käsittelystä ja
2) esittää valtuustolle, että se merkitsee valtuustoaloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuksi.
Päätös: Kunnanhallitus päätti
1) merkitä tiedoksi yhteenvedon valtuustoaloitteista ja niiden käsittelystä ja
2) esittää valtuustolle, että se merkitsee valtuustoaloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |