Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 25


 

Kunniamerkkitoimikunnan asettaminen

 

KHALL 06.02.2023 § 25  

64/00.01.02/2023  

 

Aluehallintovirastojen tehtävänä on pyytää hallinnonaloittain esityksiä kunniamerkkien saajista mm. kunnanhallituksilta, kunnilta ja koulutuskuntayhtymiltä. Aluehallintovirasto toimittaa esitykset edelleen valtiovarainministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle, opetus- ja kulttuuriministeriölle, maa- ja metsätalousministeriölle, opetushallitukselle tai sisäministeriölle. Jokainen aluehallintovirasto voi lähettää vain tietyn määrän esityksiä ministeriöihin, joten se joutuu karsimaan esityksiä. Ritarikuntien hallitus tekee lopulliset esitykset annettavista kunniamerkeistä tasavallan presidentille. Kunniamerkit myönnetään joka vuosi itsenäisyyspäivänä 6.12.

 

Aluehallintovirastot laativat tiedotteen kunniamerkkiehdotuksista vuosittain helmikuussa ja asianmukaisesti täytetyt, hyvin perustellut ehdotukset pitää toimittaa huhtikuun loppupuolella. Käytännössä esitysten valmisteluun on kunnissa aikaa noin kaksi kuukautta.

 

Tammelan hallintosäännön mukaan kunniamerkkiesityksistä päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan. Sen sijaan esitysten valmisteluun ei ole olemassa linjattua toimintatapaa tai kriteereitä, missä tapauksissa henkilölle esitetään kunniamerkkiä. Useissa kunnissa nimetään valtuustokauden vaihtuessa myös kunniamerkkitoimikunta, jonka jäseninä ovat esimerkiksi valtuuston puheenjohtajisto tai kunnanhallituksen jäseniä. Kunniamerkkitoimikunnille saattaa olla myönnetty itsenäinen toimintavalta esitysten tekemiseen aluehallintovirastolle tai toimikunta saattaa valmistella esitykset kunnanhallitukselle.

 

Kuntalain (410/2015) 30 §:n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Kuntalain 32 §:n mukaan edellä tarkoitetut toimikunnat asetetaan enintään sen asettaneen toimielimen toimikaudeksi.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä:  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

 

1)     perustaa kunniamerkkitoimikunnan valmistelemaan kunniamerkkien hakemista,

2)     , että kunniamerkkitoimikuntaan nimetään yksi edustaja kustakin valtuustoryhmästä,

3)     valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään tarvittavan sihteeristön ja

4)     , että kunniamerkkiesitykset käsitellään kunnanhallituksessa kunniamerkkitoimikunnan valmistelun jälkeen.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti 

 

1)     perustaa kunniamerkkitoimikunnan valmistelemaan kunniamerkkien hakemista,

2)     valita kunniamerkkitoimikuntaan seuraavat edustajat kustakin valtuustoryhmästä: Manu Alarto, Maija-Stiina Rahkonen, Ismo Ojansuu, Jarkko Koivula, Susanna Peltonen, Kristiina Liinaharja sekä Pirjo Ali-Tuomola,

3)     valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään tarvittavan sihteeristön ja

4)     , että kunniamerkkiesitykset käsitellään kunnanhallituksessa kunniamerkkitoimikunnan valmistelun jälkeen.

 

 

Ote:  Kunniamerkkitoimikuntaan valitut henkilöt