Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 12


 

Perusopetuksen työ- ja loma-ajat lv. 2023-2024

 

SIVLA 01.02.2023 § 12  

362/12.00.01/2021  

 

1.12.2022 voimaan tulleen hallintosäännön mukaisesti § 62 kohta 7. sivistystoimenjohtajalla on oikeus päättää esi- ja perusopetuksen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Sivistystoimenjohtajan päätös tuodaan lautakunnalle tiedoksi (stj:n viranhaltijapäätös 17.11.2022 § 140).

 

Lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajoista on neuvoteltu seutukunnallisesti.

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

 

Lukuvuonna 2023-2024 on 188 työpäivää, koska itsenäisyyspäivä ja vapunpäivä sijoittuvat arkipäiville.

 

Lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajat seutukunnallisen linjauksen mukaisesti seuraavasti:

 

Syyslukukausi to 10.8.-22.12.2023

Syysloma 16.-22.10.2023 (vko 42)

Itsenäisyyspäivä 6.12.2023

Joululoma 23.12.2023-7.1.2024

Loppiainen 6.1.2024

 

Kevätlukukausi 8.1.-1.6.2024

Talviloma 26.2.-3.3.2024 (vko 9)

Pääsiäinen 29.3.-1.4.2024

Vapunpäivä 1.5.2024

Helatorstai 9.5.2024

Päätöspäivä 1.6.2024

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675

 

Esittelijä  Sivistystoimenjohtaja Lintonen Pekka

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen lv. 2023-2024 työ- ja loma-ajat.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin.