RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2023
SIVLA 01.02.2023 § 9
25/01.02.01.00/2023
Suomen Kuntaliitto on antanut kunnille yleiskirjeellään 19.12.2022 suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista ajalle 1.1.-31.12.2023, liite.
Kuntaliitto on keskustellut asiasta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa.
Kustannuskorvausten tarkistamisessa käytetään kuluttajahintaindeksiä ja sen alaindeksiä 01 Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat. Suositusta tarkistetaan pääsääntöisesti kalenterivuosittain. Vuoden 2023 hinnat korotetaan vuoden 2022 toteutuneen kuluttajaindeksin perusteella. Kuluttajahintaindeksi on Tilastokeskuksen julkaisema.
Kunnallisen perhepäivähoidon korvauskustannuksista noin 60 prosenttia on korvausta ruokailukustannuksista ja noin 40 prosenttia on korvausta ns. muista kustannuksista. Edellisen kerran Suomen Kuntaliitto antoi korvausten osalta suosituksen yleiskirjeellä 17.8.2022.
Suomen Kuntaliitto suosittelee, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.1.-31.12.2023 omassa kodissaan työskentelevälle perhepäivähoitajalle seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia:
aamiainen tai välipala tai iltapala 0,88 / 1,45
lounas tai päivällinen 2,09 / 2,72
muu kustannus, €/päivä 2,04/ 2,04 (alle kouluikäinen /koululainen)
Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset olivat Tammelan kunnassa loppuvuonna 2022:
aamiainen tai välipala tai iltapala 0,89 / 1,11
lounas tai päivällinen 2,07 / 2,64
muu kustannus, € / kokopäivä 2,12 / 2,12
muu kustannus, € / osapäivä 1,18 / 1,18
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei
Valmistelija: Päiväkoti Taikatassu, päiväkodinjohtaja Kirsi Hyytiäinen, puh. 050 322 1317
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Lintonen Pekka
Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää vahvistaa ajalle 1.1.-31.12.2023 kustannuskorvaukset Suomen Kuntaliiton suosituksen mukaisten yksikköhintojen pohjalta siten, että Tammelan kunnassa ajalla 1.7.-31.12.2022 käytössä olleet kustannuskorvaukset korottuvat Suomen kuntaliiton vuodelle 2023 annetun suosituksen mukaisessa suhteessa.
Käsittely: Varhaiskasvatuspäällikkö Paula Laakso saapui kokoukseen klo 17:22 esittelemään asiaa lautakunnalle. Paula Laakso poistui kokouksesta klo 17:23 ennen päätöksen tekoa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |