RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan nimeäminen hyvinvointikuntayhtymän omistajaohjausryhmään
KHALL 17.01.2023 § 5
296/00.00.01.00/2021
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen mukainen toiminta päättyi 31.12.2022 sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta lukien. Hyvinvointikuntayhtymä jäi omistamaan hyvinvointialueelle vuokrattuja kiinteistöjä. Hyvinvointikuntayhtymän henkilöstö siirtyi liikkeenluovutuksella 1.1.2023 alkaen Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lukuun ottamatta neljää kiinteistönhuollon työntekijää.
Hyvinvointikuntayhtymän johdon keskeisiä tehtäviä 1.1.2023 alkaen ovat mm. tilinpäätöksen 2022 valmistelu, FSHKY:n kiinteistötoiminnan johtaminen ja tuloksellisuudesta vastaaminen, sopimusten ja hankintojen tekeminen, lausuntojen ja selvitysten antaminen, sidosryhmäsuhteiden hoitaminen ja taloustietojen raportoiminen valtiokonttorille. Forssan kaupunginvaltuusto on 12.12.2022 § 81 päättänyt erota Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymästä vuoden 2023 päättyessä, mikäli kuntayhtymää ei ole ennen sitä muutoin purettu perussopimuksen 22 §:n mukaisesti. Kuntayhtymän johdon tehtävänä on valmistella ja toimeenpanna kyseisen päätöksen mukaisia asioita yhdessä jäsenkuntien kanssa.
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus päätti kokouksessaan 19.12.2022 laittaa julkiseen hakuun yhtymäjohtajan määräaikaisen viran 50-60 %:n työajalla. Forssan kaupungin talousjohtaja Timo Finning on 7.11.2022 alkaen toiminut yhtymäjohtajan virassa 50 %:n työajalla ja jatkaa viranhoitoa, kunnes virkaan valittava aloittaa. Yhtymäjohtajan työtä tukemaan perustetaan jäsenkuntien johtavista viranhaltijoista koostuva omistajaohjausryhmä. Omistajaohjausryhmän tehtävänä on myös edesauttaa vuorovaikutusta kuntayhtymän ja jäsenkuntien välillä. Yhtymähallitus on pyytänyt jäsenkuntia nimeämään edustajansa kuntayhtymän omistajaohjausryhmään.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Esittelijä: Kunnanjohtaja
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää nimetä omistajaohjausryhmään Tammelan kunnan edustajaksi talous- ja hallintojohtaja Taavi Leinikan ja varaedustajaksi kunnanjohtaja Juuso Alatalon.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ote: Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä, Taavi Leinikka, Juuso Alatalo
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |