RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
KHALL 17.01.2023 § 12
Kunnanhallitukselle on toimitettu kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset. Julkiset päätökset ovat nähtävillä kunnan verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita,
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita,
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tarkastuslautakunnan päätöksiä ei voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, koska tarkastuslautakunta on suoraan valtuuston alaisuudessa toimiva toimielin.
Toimielinten pöytäkirjat:
Ympäristölautakunta 14.12.2022
Viranhaltijapäätökset ajalta 13.12.2022-12.1.2023:
Viranhaltija Päätöspykälät
Kunnanjohtaja § 1
Sivistystoimenjohtaja § 142-143 /2022 ja § 1-3 /2023
Vapaa-aikasihteeri § 7
Tekninen johtaja § 1-4
Oheismateriaali: Kooste toimielinten päätöksistä.
Viranhaltijapäätökset ajalta 13.12.2022 - 12.1.2023.
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjat ja päätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää lisäksi, että se ei ota käsiteltäväkseen päätöksissä mainittuja asioita.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Lisäksi kunnanhallitus päätti merkitä tietoonsa saatetuksi sivistyslautakunnan pöytäkirjan kokouksesta 11.1.2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |