RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan esittelemät muut ajankohtaiset asiat
KHALL 17.01.2023 § 11
Kunnanjohtaja Juuso Alatalo esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Juuso Alatalo, puh. 040 706 2667
Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.
Asian käsittely: Kunnanjohtaja kertoi kokouksessa ensimmäisestä työviikostaan sekä kuluvan viikon alusta. Perehdytys on alkanut ja jatkuu edelleen. Viime viikolla oli perehdytystä sivistyspalveluihin ja tällä viikolla teknisiin palveluihin.
Lisäksi kunnanjohtaja kertoi Hämeen liitosta saapuneesta tapaamispyynnöstä. Tapaamispyyntö on kohdistettu kunnanhallituksen jäsenille, valtuuston puheenjohtajistolle sekä kunnanjohtajalle. Tapaamisen ajankohdaksi on esitetty seuraavia päiviä: 16.2. tai 21.2. klo 16-18.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Lisäksi kunnanhallitus päätti ottaa vastaan Hämeen liiton tapaamispyynnön ja päätti ajankohdaksi 21.2.2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |