RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Kaavoituskatsaus 2022 |
KAAVOITUSKATSAUS 2022
KHALL 16.05.2022 § 141
147/10.02.02/2022
Kaavoittaja Miika Tuki on laatinut ehdotuksen vuoden 2022 kaavoituskatsaukseksi. Katsaus on laadittu pääosin edellisen vuoden 2021 katsauksen pohjalta päivittämällä tiedot vuoden 2022 tasalle.
Kaavoituksessa painotus on ollut kyliin sijoittuvissa osayleiskaavoissa. Kunnan käynnissä olevat kylien osayleiskaavat ovat kaikki ehdotusvaiheessa tai ehdotusvaiheen valmistelussa. Osayleiskaavojen vaiheet on esitetty kaavoituskatsauksessa.
Asemakaavoja käynnistetään tarpeen mukaan, lähinnä kunnan keskusta-alueelle aloitetaan pieniä kaavamuutoksia muuttuneiden olosuhteiden tai tarpeiden pohjalta.
Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan ja se laitetaan nähtäville kunnan internetsivuille.
Liite: Kaavoituskatsaus 2022
Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 464 3274
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoituskatsauksen vuodelle 2022.
Käsittely kokouksessa:
Kaavoittaja Miika Tuki esitteli asiaa kokouksessa kello 17.37 - 17.51.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |