Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 27


Liite 1 Liikuntakeskus+halli_060622
Liite 2 Liikuntahalli_Asemapiirros_060622
Liite 3 Havainnekuva_170522

 

LIIKUNTAHALLIN SUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN / HANKINNAT

 

TEKLA 16.06.2022 § 27  

199/10.03.02.01/2022  

 

Tammelan kunnanvaltuusto on kokouksessaan 30.5.2022 valtuuttanut teknisen toimen valmistelemaan Tammelan kunnan liikuntahallin rakentamisen liikuntapuiston alueelle ja lisäksi päättänyt talousarviomuutoksesta niin, että hallihankkeella varataan kokonaisuudessaan 1,7 milj. euroa.

 

Tekninen toimi on valmistellut hanketta niin, että liikuntapuistoon rakennettava liikuntahalli toteutetaan projektinjohtourakkana rakennusmuodon ja aikataulun vuoksi.

 

Hankkeen kustannustehokkaan toteutumisen edellytyksenä on, että tekninen toimi käyttää toteutusmuodossa omia resurssejaan niin, että erillistä laajaa organisaatiomallia ei tarvita.

 

Hanke jaetaan urakoihin, toimituskokonaisuuksiin, jotka alustavasti olisivat:

1)     Hallitoimitus, suunnitteluineen sisältäen perustukset, rungon, seinä - ja kattorakenteet sekä ulkovaippaan kuuluvat täydentävät rakenteet

2)     Maanrakennusurakka kaikkine liittyvine alue- ja taloteknisine töineen

3)     LV-urakka

4)     IV-urakka

5)     Sähköurakat

  1. sähkötyöt (sis. automaatio)
  2. mahdollinen aurinkojärjestelmä

6)     Lattiarakenteet

7)     Sisäpuoliset pintarakenteet (sosiaalitilat)

8)     Urheilulattiat

9)     Talotekniset suunnitelmat

 

Tekninen toimi on jo valmistellut hankkeen suunnitelmat poikkeuslupakäsittelyyn, koska liikuntapuiston rakennusoikeudessa ei tämän kokoluokan rakentamista ole ajateltu. Poikkeuslupakäsittelyn jälkeen suunnitelmat voidaan valmistella rakennuslupakäsittelyn tasolle.

 

Hankkeen aikatauluun vaikuttaa haettu liikuntapaikka-avustus, joka nyt käytössä olevan tiedon mukaan edellyttää, että tuo rakentaminen tulee aloittaa viimeistään lokakuussa 2022. Hankkeen valmistuminen niin, että liikuntahalli olisi käytössä syyslukukaudelle 2023.

 

Koska aikataulu on poikkeavan kireä, on hankintojen toteutus pääosaltaan suoritettava viranhaltijapäätöksin mutta kuitenkin hallintosäännön puitteissa.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ehkä

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ehkä

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Liitteet:  Alustavat: Havainnekuva, pohjapiirros, asemapiirros

 

Valmistelijat: Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 4643 274

  Tekninen johtaja Jari Kauppi, puh. 040 8611 788

 

Esittelijä  Tekninen johtaja Jari Kauppi

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää:
1) hyväksyä alustavat suunnitelmat: pohja- ja asemapiirroksen sekä havainnekuvan
2) valtuuttaa teknisen johtajan laadituttamaan rakennuslupasuunnitelmat ja hakemaan rakennuslupaa alustavien suunnitelmien pohjalta
3) hyväksyä urakkamuodon periaatteen ja esitetyn alustavan urakkajaon sekä toimituskokonaisuudet
4) valtuuttaa teknisen johtajan valmistelemaan ja toteuttamaan kilpailutukset, urakat hallintosäännön hankintarajojen puitteissa

Suunnitelmiin, urakkajakoon ja toimituskokonaisuuksiin voidaan hankkeen edistämiseksi tehdä vielä tarvittavia teknisluontoisia täydennyksiä.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.