RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.04.2022/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU
TARK 08.04.2022 § 31
Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja taloudentarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Valmistelija: Puheenjohtaja Taito Syrjälä, puh. 040 021 9511
Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.
Päätös: Tarkastuslautakunta päätti jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |