Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.04.2022/Pykälä 29


 

TILINTARKASTAJAN KUULEMINEN ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELUSSA

 

TARK 08.04.2022 § 29  

    

 

Tarkastuslautakunnalla on halutessaan mahdollisuus käyttää apunaan kunnan tilintarkastusyhteisö BDO Oy:n erityisasiantuntijaa arviointikertomuksen laatimisessa.

 

Tarkastuslautakunta on kutsunut Minna Ainasvuoren ja Kirsi Pelvolan kuultavaksi arviointikertomuksen laatimisen apuna.

 

Valmistelija: Puheenjohtaja Taito Syrjälä, puh. 040 021 9511

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta merkitsee Minna Ainasvuoren ja Kirsi Pelvolan kuulemisen tiedoksi.

 

Käsittely:  Minna Ainasvuori oli estynyt osallistumasta kokoukseen.

 

Kuultiin Kirsi Pelvolaa etäyhteydellä. Pelvola on osallistunut avustajana muutamissa tarkastusalueensa kunnissa arviointikertomuksen laadin­taan.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta merkitsi Kirsi Pelvolan kuulemisen tiedoksi ja päätti käyttää hänen apuaan vuoden 2021 arviointikertomuksen laadinnassa.