RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 08.04.2022/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT
TARK 08.04.2022 § 28
Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.
Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.
Pöytäkirja on tarkastettavissa 25.4.2022 ja tarkastettava viimeistään 26.4.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 29.4.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Teemu Kajavan ja Keijo Virtasen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.
Päätös Tarkastuslautakunta valitsi pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Teemu Kajavan ja Keijo Virtasen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |