Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 25


 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

KVALT 30.05.2022 § 25     

         

 

Hallintosäännön 34 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 31.5.2022 ja tarkastettava viimeistään 1.6.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 2.6.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi jäsenet Maija-Stiina Rahkonen ja Jenni Rauhaniemi, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös  Kunnanvaltuusto valitsi pöytäkirjan tarkastajiksi jäsenet Eero Pura ja Jenni Rauhaniemi, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.