RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ERON MYÖNTÄMINEN LUOTTAMUSTOIMESTA, SAMI SILTAINSUU
KHALL 16.05.2022 § 155
Sami Siltainsuu on 22.9.2021 anonut eroa luottamustoimistaan. Sami Siltainsuu on kuntavaalien tuloksen johdosta valittu varavaltuutetuksi sekä teknisen lautakunnan varajäseneksi. Valtuusto on 25.10.2021 § 84 myöntänyt hänelle eron teknisen lautakunnan varajäsenyydestä, mutta hänelle on jäänyt myöntämättä ero varavaltuutetun tehtävästä.
Kuntalain (410/2015) 70 §:n mukaan valtuusto myöntää eron valtuutetulle. Kuntalain 17 § 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Kansallisella kokoomuksella on Tammelan valtuustossa yhteensä 6 valtuutettua.
Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1. esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Sami Siltainsuulle eron valtuuston varajäsenyydestä,
2. todeta, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Kansalliselle kokoomukselle uusi varavaltuutettu.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
KVALT 30.05.2022 § 38
159/00.00.01.00/2022
Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se
- myöntää Sami Siltainsuulle eron valtuuston varajäsenyydestä ja
- toteaa, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Kansalliselle kokoomukselle uusi varavaltuutettu.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |