Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 37


 

ERON MYÖNTÄMINEN LUOTTAMUSTOIMESTA, MATTI LINTUKORPI

 

KHALL 16.05.2022 § 154 

 

 

Valtuutettu Matti Lintukorpi on lähettänyt 12.5.2022 kirjeen, jossa hän anoo eroa luottamustoimestaan. Eron syynä ovat työkiireet.

 

Kuntalain (410/2015) 70 §:n mukaan valtuusto myöntää eron valtuutetulle.

 

Kuntalain 17 § 2 momentin mukaan valtuuston puheenjohtaja kutsuu eronneen sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Matti Lintukorven tilalle Tammelan valtuustoon nousee Tammelan perussuomalaiset ry:n ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) vaaliliiton varavaltuutettu Kati Leino.

 

Kuntalain 17 § 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Tammelan perussuomalaiset ry:n ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) vaaliliitolla on valtuustossa yhteensä 4 valtuutettua.

 

Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi.

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää

1. esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Matti Lintukorvelle eron valtuuston jäsenyydestä,

2. todeta, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi kuntalain 17 § 2 momentin perusteella Tammelan perussuomalaiset ry:n ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) vaaliliiton varavaltuutetun Kati Leinon ja todeta,

3. että kunnanvaltuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Tammelan perussuomalaiset ry:n ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) vaaliliitolle uusi varavaltuutettu.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

 

 

KVALT 30.05.2022 § 37  

159/00.00.01.00/2022  

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se 

 

  1. myöntää Matti Lintukorvelle eron valtuuston jäsenyydestä,

 

  1. toteaa, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi kuntalain 17 § 2 momentin perusteella Tammelan perussuomalaiset ry:n ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) vaaliliiton varavaltuutetun Kati Leinon

 

  1. toteaa, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Tammelan perussuomalaiset ry:n ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) vaaliliitolle uusi varavaltuutettu.

 

Päätös:  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.