RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
LAUSUNNON ANTAMINEN VÄYLÄVERKON VUOSIEN 2023 - 2030 INVESTOINTIOHJELMAN LUONNOKSEEN
KHALL 25.04.2022 § 131
137/08.00.00/2022
Väylävirasto pyytää Tammelan kunnan lausuntoa luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2023-2030. Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman. Investointiohjelma on osa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne 12-suunnitelman, toimeenpanoa. Vuosien 2023-2030 investointiohjelman luonnos on Väyläviraston ehdotus rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista.
Investointiohjelmaa hyödynnetään mm. talousarvioesityksen valmistelussa. Ohjelma sisältää isoja kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita. Sen sijaan aiemmin päätetyt kehittämishankkeet sekä osa perusväylänpidon toimenpiteistä eivät sisälly investointiohjelmaan.
Investointiohjelmaluonnokseen on koottu suuren kokoluokan hankkeita lähinnä vilkasliikenteisillä pääväylillä. Tämän kokoluokan hankkeita ei Tammelan kunnan alueella ole suunnitelmissa vaan kunnan alueen hankkeita ja niiden rahoitusta käsitellään vuosittain Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa.
Luonnos on kokonaisuudessaan tutustuttavissa https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=8f11167b-fb8d-44bc-a03c-0505e7d90cd8
Lausunto annetaan 2.5.2022 mennessä Lausuntopalvelun kautta (www.lausuntopalvelu.fi).
Valmistelija: Kaavoittaja Miika Tuki, puh. 050 464 3274
Projektipäällikkö Hannu Jalava, puh. 050 521 9962
Päätösehdotus: Tammelan kunnan kannalta alempitasoinen tieverkko ja sen kunnossa pysyminen on elintärkeää paikalliselle elinkeinotoiminnalle. Tällaisesta esimerkkejä ovat mm. Tammelan Ojajärventien oikaisu, Susikkaantien painumien korjaus ja koko alemman asteisen tieverkon päällystystarpeet, akuutteina kohteina Papinsillantie, Kaukolantie ja Härkätie. Mm. Härkätietä käytetään raskaan kaluston puun kuljetukseen. Myös valtatien 2 kehittämistoimenpiteet ja Kanta-Hämeen itä-länsisuuntaisen yhteyden (VT 10 ja KT 54) vahvistaminen tulisi huomioida tulevissa suunnitelmissa ja toimenpiteissä.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |