Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 79


 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

KHALL 28.02.2022 § 79     

         

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 1.3.2022 ja tarkastettava viimeistään 2.3.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 3.3.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Jenni Rauhaniemi ja Heikki Vainio, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös  Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.