RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT VALTUUSTOALOITTEET 31.12.2021
KHALL 21.02.2022 § 69
Kuntalain (410/2015) 23 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Kuntalain 90 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava määräys valtuutetun aloitteen käsittelystä.
Tammelan kunnan hallintosäännön 8. kohdan mukaisesti kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle kunnanhallituksen toimenpiteet valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Liite: Valtuustoaloitteiden käsittely vuonna 2021
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi yhteenvedon valtuustoaisaloitteista, ja
2. esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy yhteenvedon, ja
3. velvoittaa kunnan johtoryhmän valmistelemaan viipymättä keskeneräiset valtuustoaloitteet päätöksentekoon.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
KVALT 07.03.2022 § 20
Päätösehdotus: Kunnanvaltuusto päättää
1. hyväksyä yhteenvedon, ja
2. velvoittaa kunnan johtoryhmän valmistelemaan viipymättä keskeneräiset valtuustoaloitteet päätöksentekoon.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |