RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VALTUUSTOALOITE / SELVITETÄÄN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKON TARPEET KOKO KUNNAN ALUEELLA SUHTEESSA UUTEEN YHTENÄISKOULUHANKKEESEEN
KVALT 31.01.2022 § 14
Valtuutettu Maija-Stiina Rahkonen luki Tammelan Keskustan, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Meidän Tammelan, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloitteen.
Esitämme, että selvitetään varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen. Tarkastelussa tulee pitää mukana nykyisen koulukeskuksen uusimman osan mahdollinen hyödyntäminen.
Liite: Valtuustoaloite / selvitetään varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeet
koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen
Päätös: Kunnanvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
KHALL 21.02.2022 § 71
39/12.00.01/2022
Kunnanvaltuusto on 31.1.2022 lähettänyt kunnanhallitukselle valmisteluun Tammelan Keskustan, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Meidän Tammelan, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloitteen koskien varhaiskasvatuksen palveluverkon tarpeita koko kunnan alueella suhteessa uuteen yhtenäiskouluhankkeeseen.
Hallintosäännön 2. luvun 8. kohdan mukaan kunnanhallitus on toimivaltainen päättämään valtuustoaloitteen käsittelystä.
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää ohjata valtuustoaloitteen varhaiskasvatuspäällikölle, sivistystoimen johtajalle ja tekniselle johtajalle valmisteltavaksi.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |