Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2022/Pykälä 14


 

PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT JA ÄÄNTENLASKIJAT

 

SIVLA 16.02.2022 § 14     

         

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaan pöytäkirja pyritään tarkastamaan välittömästi toimielimen kokouksen jälkeen viimeistään kahden päivän kuluttua kokouksesta. Pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa myös sähköisesti pöytäkirjan hyväksymisestä, jolloin pöytäkirja varmennetaan pöytäkirjan tarkastajien allekirjoituksilla myöhemmin.

 

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen kokousta seuraavana keskiviikkona tai sitä seuraavana arkipäivänä kuin siitä on vähintään päivää aikaisemmin ilmoitettu.

 

Pöytäkirja on tarkastettavissa 17.2.2022 ja tarkastettava viimeistään 18.2.2022. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä 23.2.2022 kunnanvirastossa ja samasta ajasta lähtien yleisessä tietoverkossa.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Arja Laajalehto ja Juha Peltonen, jotka toimivat samalla myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös  Päätösehdotus hyväksyttiin.