Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.01.2022/Pykälä 9



 

KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA V. 2022: PERUSOPETUKSEN PALVELUALUE

 

SIVLA 19.01.2022 § 9  

150/02.02.00/2021  

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt seuraavan määrärahan vuodelle 2022 perusopetuksen ja muun koulutuksen palvelualueelle:

 

Menot 6.853.688

Tulot    181.727

Netto 6.671.961

 

Kunnanhallituksen antamien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakunta päättää käyttösuunnitelmasta, jolla tarkistetaan palvelualueen talousarvioehdotukseen sisältynyt alustava käyttösuunnitelma valtuuston päätöksiä vastaavaksi sekä päättää omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta ja määrärahojen käytöstä.

 

Hallintosääntö määrittelee toimialajohtajien ja palvelualueen esimiesten hankintaoikeudet. Palvelualueen esimiehet saavat hankkia tiettyihin rajoihin asti, jonka jälkeen toimivalta on toimialajohtajalla kansalliseen hankinta-arvoon asti.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: On/Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Kyllä/Ehkä/Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Kyllä/Ehkä/Ei

 

Valmistelija: Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen, puh. 050 339 3675 

 

Päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää
  1) merkitä talousarvion 2022 täytäntöönpano-ohjeen tiedoksi,
  2) hyväksyä perusopetuksen käyttösuunnitelman liitteen mukaisesti,
  3) todeta määrärahojen käytöstä, että esimiesten tulee toimia                             hallintosäännön antamien rajojen puitteissa.

 

Käsittely:  Sivistystoimenjohtaja Pekka Lintonen esitteli lautakunnalle liitteet
  sivistyspalveluiden palvelualueen tavoitteet ja investoinnit vuodelle
  2022.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin.