RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
YHTENÄISKOULUN OHJAUSRYHMÄ
KHALL 10.01.2022 § 6
Yhtenäiskoulun suunnittelua on käsitelty aiemmin seuraavissa kunnanhallituksen kokouksissa:
Kunnanhallitus 03.12.2018 § 267
Kunnanvaltuusto 17.12.2018 § 71
Kunnanhallitus 16.9.2019 § 201
Kunnanhallitus 23.9.2019 § 229
Kunnanhallitus 18.11.2019 § 259
Kunnanhallitus 16.12.2019 § 280
Kunnanhallitus 20.1.2020 § 9
Kunnanhallitus on kokouksessaan 1.11.2021 valinnut yhtenäiskouluhankkeelle erityissuunnittelijat, eli rakenne- ja geosuunnittelijan, LVIA-, sähkö-, akustiikkasuunnittelijan, sekä paloteknisen suunnittelijan.
Hankkeen keittiösuunnittelu on kilpailutettu teknisen toimen tahosta tilaajan erillishankintana.
Hanketta on ohjannut ja johtanut rakennustoimikunta suunnittelun kilpailutukseen asti, antaen suunnittelun tarjouspyyntöaineistoille kriteerit, jotta kunnan tavoittelema yhtenäiskoulun suunnittelun kilpailutus voidaan rakennuttajakonsultin toimesta toteuttaa.
Suunnittelutyö edellyttää aktiivista ohjausta, jotta saavutetaan kunnan asettamat toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet, sekä kustannustehokas loppuratkaisu hankkeen seuraavaa vaihetta varten.
Koska erityissuunnittelun eteneminen edellyttää suunnittelun ohjaukselta myös nopeita ratkaisuja, tulee rakennushankkeen suunnittelun johtamista varten perustaa oma suunnittelun ohjausryhmä.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) perustaa kunnanhallituksen alaisen ohjausryhmän 11.1.2022 lukien, jonka toimikausi jatkuu kuluvan valtuustokauden loppuun asti. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata kokonaan uuden yhtenäiskoulun suunnittelua yhdessä valittujen suunnittelijoiden kanssa.
2) valita ohjausryhmän jäseniksi kunnanvaltuuston puheenjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan, teknisen lautakunnan puheenjohtajan, sivistyslautakunnan puheenjohtajan sekä puhe- ja läsnäolo -oikeudella sivistystoimen johtajan, teknisen toimen johtajan, koulukeskuksen rehtorin ja kunnanjohtajan.
3) että ohjausryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
4) että ohjausryhmän pöytäkirjan pitäjänä toimii rakennuttajakonsultti
5) ohjausryhmä voi tarvittaessa käyttää asiantuntijoita kunnanvaltuuston päättämien määrärahojen puitteissa.
6) Ohjausryhmän muistiot / pöytäkirjat jaetaan oheismateriaalina kunnanhallituksen jäsenille.
Käsittely kokouksessa:
Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen.
Muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) perustaa kunnanhallituksen alaisen ohjausryhmän 11.1.2022 lukien, jonka toimikausi jatkuu kuluvan valtuustokauden loppuun asti. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata yhtenäiskouluhankkeen suunnittelua ja toteuttamista sekä valvoa, että hanke etenee sille asetettujen tavoitteiden sekä hallituksen ja valtuuston päätösten mukaisesti yhdessä valittujen suunnittelijoiden kanssa.
2) valita ohjausryhmän jäseniksi kunnanvaltuuston puheenjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan, teknisen lautakunnan puheenjohtajan, sivistyslautakunnan puheenjohtajan sekä puhe- ja läsnäolo -oikeudella sivistystoimen johtajan, teknisen toimen johtajan, koulukeskuksen rehtorin ja kunnanjohtajan.
3) että ohjausryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
4) että ohjausryhmän pöytäkirjan pitäjänä toimii rakennuttajakonsultti
5) ohjausryhmä voi tarvittaessa käyttää asiantuntijoita kunnanvaltuuston päättämien määrärahojen puitteissa.
6) Ohjausryhmän muistiot / pöytäkirjat jaetaan oheismateriaalina kunnanhallituksen jäsenille.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti muutettu päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |