RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KUNNANJOHTAJAN ESITTELEMÄT MUUT AJANKOHTAISET ASIAT
KHALL 25.01.2022 § 35
Kunnanjohtaja Kalle Larsson esittelee kunnanhallitukselle ajankohtaisia asioita.
Valmistelija: Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679.
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat ja päättää mahdollisista toimenpiteistä, joihin asiat antavat aihetta.
Käsittely kokouksessa:
Kuultiin kunnanjohtajan ajankohtaisia asioita seuraavista aiheista:
1. Seudun kunnanjohtajat tapasivat Forssan Yrityskehityksellä läpikäyden
seudullista hankesalkkua ja sen valmistelun eteenpäin viemistä.
2. Konsernin johtoryhmä kokoontui 21.1.2022 ja seuraava kokoontuminen ensi
kesänä.
3. Tammelan Aluelämmön taloudellisen tilanteen katsaus.
4. Yrityskäynnit aloitettu yhdessä Tammelan Yrittäjien Outi Saariston kanssa.
5. Osallistavan budjetoinnin suunta.
6. Vuoden 2022 kunnan brändimarkkinoinnin suunnittelu aloitettu.
7. Aluehallintoviraston tarkastus tulossa kunnantalolle.
8. Talous- ja hallintojohtajan soveltuvuusarvioinnit saatu kilpailutettua.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Sari Kaakinen poistui tämän pykälän
käsittelyn yhteydessä kello 20.36.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |