RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.02.2022/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
JÄNIJÄRVEN YHTEISRANTA / KAUKJÄRVEN OSAKASKUNNAN ESITYS
TEKLA 10.02.2022 § 10
31/02.07.00/2022
Kaukjärven osakaskunta on saanut 13.4.2011 § 27 tekniseltä lautakunnalta luvan rakentaa tilan Ali-Jouto RN:o 8:205 metsäalueelle Jänijärven rantaan yhteisranta. Käyttöoikeus annettiin noin 5.000 m2:n alueeseen 15.12.2005 päivätyn suunnitelmakartan mukaan. Luvassa edellytettiin, että "alueen tulee olla kaikkien asukkaiden ja kesäasukkaiden käytettävissä". Osakaskunta on huolehtinut alueen rakentamisen luvista, rakentamisesta, ylläpidosta ja siisteydestä. Kunnalle on tullut kustannuksia vain tietä varten tarvittavan pohjasoran luovuttamisesta Kaukjärven teollisuusalueelta. Yhteisrannan aikaisempi lautakuntakäsittely liitteessä 1.
20.10 2021 alueella pidettiin katselmus, jossa osakaskunta esitti, että rantaan haluttaisiin tehdä aikaisemman suunnitelman lisäksi veneiden laskupaikka sekä veneiden säilytyksen alue. Suunnitelman mukaan yhteisrantaa varten aiemmin rakennetusta päätiestä tehtäisiin uusi haara veneiden laskupaikalle. Toimenpidettä varten pitää kaataa rantapuustoa, loiventaa rantapenkkaa ja sorastaa sitä. Kaukjärven osakaskunnan katselmusmuistio ja toimenpide-esitys liitteessä 2.
Vuoden 2020 metsänhakkuussa Jänijärven seudun suojeluyhdistys vastusti rantapuiden kaatamista, mutta nyt suojeluyhdistys on antanut suunnitelluille toimenpiteille suostumuksensa. Koska alueen rakentaminen on toteutunut eri tavalla, kuin vuoden 2005 suunnitelmassa on esitetty, on koko alueen suunnitelmapiirros edellytetty päivitettäväksi. Suunnitelmassa on esitetty uuden tien linjaus ja n.25 metrin ranta-alue, joka rakennetaan veneiden säilytykseen. Veneidenpitopaikka katselmoitiin jo alkuperäisen rakentamissuunnitelman suunnitteluaikana, mutta sitä ei jostain syystä esitetty suunnitelmassa. Alkuperäinen rakentamissuunnitelma liitteessä 3.
Liitteet: 1. Jänijärven yhteisranta, teknisen lautakunnan aikaisempi käsittely
2. Kaukjärven osakaskunnan katselmusmuistio / toimenpide-esitys
3. Yhteisrannan rakentamissuunnitelma 15.12.2005
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):
Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei
Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei
Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei
Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei
Valmistelija: Projektipäällikkö Hannu Jalava, puh. 050 5219962
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Kaukjärven osakaskunnan suunnitelman veneiden laskupaikan ja sinne johtavan tien sekä veneiden säilytyspaikan rakentamiseksi seuraavin ehdoin:
- rannan muokkaus tehdään niin, ettei se vaadi vesilain mukaista lupaa,
- osakaskunta hakee mahdolliset rakentamisen tarvitsemat luvat,
- osakaskunta huolehtii venepaikkojen jakamisesta sekä koko alueen ylläpidosta ja siisteydestä,
- tiealueelta ja rannasta kaadettavat puut käytetään yhteisrannan puuhuollossa,
- osakaskunta eikä suojeluyhdistys puutu kunnan metsätalouden harjoittamiseen alueella.
Käsittely kokouksessa:
Projektipäällikkö Hannu Jalava esitteli asiaa kokouksessa kello 17.43 - 17.56 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |