RSS-linkki
Kokousasiat:https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2022/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ENNAKKOÄÄNTEN TARKASTAMINEN JA LASKENTA
KESKVAAL 21.01.2022 § 7
Keskusvaalilautakunta voi ryhtyä vaalipäivänä 23.1.2022 aikaisintaan klo 10 tarkastamaan ennakkoäänestyksessä annettuja hyväksytyissä vaalikuorissa olevia äänestyslippuja. Ennakkoäänet on pyrittävä laskemaan siten, että ennakkoäänten tallennus olisi tehty klo 20 mennessä. Tallennus suositetaan tehtäväksi mahdollisimman nopeasti sitä mukaa, kun äänestysalueita tulee valmiiksi. Oikeusrekisterikeskuksesta 14.1.2022 saapuneen ohjeistuksen mukaan ennakkoäänien tallennuksen toivotaan olevan tehdyn mieluiten jo klo 19.30 mennessä.
Keskusvaalilautakunnan tulee ehdottomasti huolehtia siitä, että mitään laskennan tietoja ei välity laskentatilan ulkopuolelle ennen klo 20. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskusvaalilautakunta ja laskentahenkilöstö eivät saa poistua laskentatilasta ennen klo 20.
Ennakkoäänet lasketaan äänestysalueittain. Äänestysliput, jotka mitättöminä on jätettävä ottamatta huomioon, on erotettava eri ryhmäksi ja niiden lukumäärä on laskettava. Muut äänestysliput on järjestettävä siten, että kunkin ehdokkaan hyväksi annetut äänestysliput ovat omina ryhminään. Kaikissa ryhmissä olevien äänestyslippujen lukumäärä on laskettava.
Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 2.12.2021 § 71 päättänyt aloittaa vaalipäivänä 23.1.2022 kokouksensa klo 18. Huomioiden sen, että ennakkoäänet lasketaan äänestysalueittain ja Tammelassa on neljä äänestysaluetta, ei ole todennäköistä, että ennakkoäänet on laskettu ja syötetty tuloslaskentajärjestelmään klo 20 mennessä, mikäli kokous aloitetaan klo 18.
Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)
Päätöksen lapsivaikutukset: Ei
Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455
Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää todeta ennakkoäänten tarkastamiseen ja laskentaan sekä tuloksen tallentamiseen liittyvän aikataulun tietoonsa saatetuksi.
Keskusvaalilautakunta päättää aloittaa ennakkoäänten tarkastamisen ja laskennan sunnuntaina 23.1.2022 klo 16.
Päätös: Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |