Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 303


 

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KÄSITTELYPYYNTÖ LIITTYMISESTÄ SEUDULLISEEN TYÖPAJA- JA OHJAAMOTOIMINTAAN

 

KHALL 19.12.2022 § 303  

172/14.07.00/2021  

 

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on 30.11.2022 lähettänyt käsittelypyynnön koskien kuntien liittymistä seudulliseen työpaja- ja ohjaamotoimintaan.

 

Käsittelypyynnössä todetaan seuraavaa:

 

"Yhtymähallitus päätti kokouksessaan 20.9.2022 (96§), että perustuen kunnilta aiemmin kuluvana vuonna saatuihin alustaviin lausuntoihin, LHKK käynnistää neuvottelut Forssan kaupungin, Humppilan kunnan, Jokioisten kunnan, Tammelan kunnan ja Ypäjän kunnan kanssa. Tavoitteena on rakentaa seudullinen nuorten työpajatoiminta ja seudullinen ohjaamotoiminta vuoden 2023 aikana. Yhtymäjohtaja käsitteli asiaa em. kunnanjohtajien kanssa lokakuussa ja pyysi kuntia varautumaan asiaan talous- ja toimintasuunnitelmissa. Tavoitteena on, että resurssien yhteen kokoamisella voitaisiin mahdollistaa palvelujen säilyttäminen seudulla.

 

Säätiörekisteri on rekisteröinyt työllisyydenhoitoon tarkoitetun Fokka Säätiö sr:n 7.10.2022 hakemuksen mukaisesti. Tämän jälkeen verottajalta on haettu ennakkoratkaisua säätiön verotuksellisen aseman varmistamista varten. Käytännössä säätiö on kuitenkin virallisesti olemassa ja toimintaa voidaan lähteä käynnistämään. Kokouksessaan 22.11.2022 LHKK:n yhtymähallitus totesi, että Fokka Säätiö alkaa toteuttamaan seudullista Ohjaamo-toimintaa ja seudullista nuorten työpajatoimintaa vuoden 2023 aikana, mikäli kunta tai kunnat asiasta päättävät. Nuorten työpajarahoituksesta on neuvoteltava myös toimintaa osin rahoittavan Aluehallintoviraston kanssa. Näiden palvelujen lisäksi säätiö voi ottaa hoitaakseen muita kuntien työllisyydenhoidon palveluita tästä erikseen sovittaessa.

 

Mikäli kunta päättää hankkia palveluita Fokka Säätiöstä, kunta voi myös nimetä säätiön hallitukseen yhden jäsenen.

 

Tavoitteena on, että toiminnat säilyvät säätiön järjestämänä lähipalveluna kunnissa, kuntien kanssa sovittavalla tavalla. Seutukunnallisten resurssien kokoamisella säätiöön turvataan seudullisten palvelujen saatavuus.

 

Yhtymähallitus päätti esittää Forssan kaupungille, Humppilan kunnalle, Jokioisten kunnalle, Tammelan kunnalle ja Ypäjän kunnalle, että kunta päättää osallistua seudullisen ohjaamon ja seudullisen nuorten työpajan perustamiseen ja osoittaa tähän rahoitusosuuden, joka on varattuna kunnan talousarvioon. Toiminnasta ja rahoituksesta laaditaan sopimus säätiön ja kunnan kesken. Palvelut säilytetään kunnan lähipalveluna sopimuksessa sovittavalla tavalla.

 

Samalla päätettiin pyytää kuntaa nimeämään yksi edustaja Fokka Säätiön hallitukseen, mikäli kunta ostaa säätiöltä työllisyydenhoidon palveluita.

 

Nuorten työpajatoiminnan rahoitus tulee hakea Aluehallintovirastosta viimeistään 15.12.2022, joten kokonaisuudelle toivotaan pikaista käsittelyä.

 

Tarvittaessa asiantuntijamme voivat tulla kertomaan suunnitelmista ja kokonaisuudesta tarkemmin kuntanne eri toimijoille ja päätöksentekijöille.

 

Käytännössä kunnan tulee

1. tehdä päätös osallistumisesta seudullisen nuorten työpajatoiminnan järjestämiseen ja osoittaa tälle omavastuuosuus osana AVI:n rahoitusta (aiempien vuosien toimintaa vastaava vuosittainen summa, joka yhteistyösopimuksessa määritellään tarkemmin AVI:n rahoituspäätöksen mukaisesti)

2. tehdä päätös osallistumisesta seudullisen ohjaamo-toiminnan järjestämiseen ja osoittaa tälle rahoitus, jonka määrä sovitaan neuvottelussa kunnan edustajien kanssa

3. solmia edellä mainituista asioista sopimus Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän ja Fokka Säätiön kanssa

4. nimetä edustajansa säätiön hallitukseen, jos kohta 3 täyttyy."

 

 

Vt. kunnanjohtaja Taavi Leinikka on 1.12.2022 on vastannut Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle sähköpostitse, jossa tuotiin esiin mm. että Tammelassa nuorten osalta resursointi on tällä hetkellä riittävää mm. oma etsivä nuorisotyöntekijä sekä työpajan johtaja tekevät työtä nuorten palveluohjaamisessa. Tammelalla on omaa resurssia kontaktoimaan nuoria ja ohjaamaan heidät tarvittavien palveluiden piiriin tai työllistymään (tukityöllistäminen tms.). Lisäksi meillä enemmän haasteena kaukana asuvat nuoret (vain muutama), jotka tarvitsevat pitkäjänteistä työtä luottamuksen saamiseksi aikaan, tätä tekee etsivä nuorisotyöntekijä.

 

20.6.2022 hallituksessa linjattin, että kunta näkee myönteisenä säätiön tuottaman seudullisen nuorten työpajatoiminnan yhteistyössä kunnan kanssa mutta hallitus myös linjasi että keskeisenä kriteerinä on lähipalveluiden turvaaminen. Tammelalla on riittävät resurssit toimintaan ja tällä hetkellä valmistelussa ei ole tullut esiin sellaista lisäarvoa, että tämä nähtäisiin perusteltuna. Tammelan näkemys on tuotu esiin kuntajohtajien ja yhtymäjohtajan välisessä tapaamisessa valmistelun aikana.

 

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä yhtymäjohtaja on 1.12.2022 lähettänyt kirjaamoon viestin saamaansa vastaukseen liittyen. Hän on myös liittänyt viestiin kirjeen siitä, miten asiaa on kuluvan vuoden aikana yhdessä eri kunnissa käsitelty. Kirje on oheismateriaalina.

 

Oheismateriaali: Kirje "Seudullisen nuorten työpajatoiminnan ja ohjaamotoiminnan suunnittelun taustaksi"

 

 

Valmistelija: Hallintopäällikkö Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, puh. 040 809 5455

 

Esittelijä  Vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tietoonsa saatetuksi vt. kunnanjohtajan antaman lausunnon Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle koskien seudullista työpaja- ja ohjaamotoimintaa. 

 

Asian käsittely: Jyri Kaunisto ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 19.05-19.49. Päätöksenteon jälkeen Jyri Kaunisto saapui takaisin kokoukseen.

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti:

 

1)     merkitä tietoonsa saatetuksi vt. kunnanjohtajan antaman lausunnon Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle koskien seudullista työpaja- ja ohjaamotoimintaa sekä

2)     tarkastella asiaa kevään 2023 aikana uudelleen osana TE2024-valmistelua.

 

 

Ote:  Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä