Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 70


 

Teknisen lautakunnan kokouspäivät 1.1.-31.12.2023

 

TEKLA 08.12.2022 § 70  

269/00.01.01.00/2022  

 

Hallintosäännön 98 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Lautakunnan tulee päättää kokousajat vuodelle 2023.

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Tekninen johtaja Jari Kauppi, p. 040 8611 788

  Hallintosihteeri Anna Leena Hakala, p. 040 753 8660

 

Esittelijä  Tekninen johtaja Kauppi Jari

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa kokouspäivät vuodelle 2023: 16.2, 20.4, 8.6, 7.9, 12.10, 9.11 sekä 7.12. Kokoukset aloitetaan kello 17.00 ja ne pidetään kunnantalolla.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.