Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tammelan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tammela10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 67



 

Lausunto kajoamisesta kiinteään muinaisjäännökseen, Portaan maalinnoitus

 

TEKLA 08.12.2022 § 67  

350/10.02.05/2022  

 

Forssan kaupunki hakee Museovirastolta lupaa kajota kiinteään muinaisjäännökseen muinaismuistolain 11 §:n mukaisesti. Lupa kajota kiinteään muinaisäännökseen voidaan myöntää, jos muinaisjäännös tuottaa merkitykseensä nähden kohtuutonta haittaa. Kajoamisluvan myöntämistä harkittaessa on otettava huomioon muinaisjäännöksen merkitys, kajoamisesta aiheutuva haitta muinaisjäännökselle ja rauhoituksen vaikutus suunniteltuihin toimenpiteisiin.

 

Hakemuksen kohteena on Tammelassa osin kiinteistöllä 834-432-8-110 sijaitseva kiinteä muinaisjäännös Portaan maalinnoitus. Alueella sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia. Linnoituskokonaisuuteen kuuluu maahan kaivettua taisteluhautaa sekä erilaisia ampumapesäkkeitä ja muita kaivantoja. Alueella on tehty muinaisjäännöskartoitus vuonna 2013

.

Hakemuksessa on kyseessä Forssan vesihuoltoliikelaitoksen hanke, jossa Tammelan Portaaseen rakennetaan vedenottamo ja vedenkäsittelylaitos. Lisäksi suunnitelmakarttaan on merkitty Huuvantien levennys. Forssan kaupunki omistaa kyseisen maa-alueen, jolla toimenpiteet on suunniteltu tehtäväksi ja jolle haetaan kyseessä olevaa kajoamislupaa.

 

Forssan kaupungilla on aluehallintoviraston lupa vedenottamon rakentamiseen omistamalleen tilalle 834-432-8.110. Tutkitut vedenottopaikat sijaitsevat Kellarimäentien varressa (HP21) ja Huuvantien varressa (HP19) harjun toisella puolella. Pumpattu raakavesi on tarkoitus siirtää harjun eteläpuolelta suunniteltua vesihuoltolinjaa myöten Härkätien varteen rakennettavaan vedenkäsittelylaitokseen ja sieltä pumpata Porras-Forssa välille valmistuvaa vesihuoltolinjaa myöten Forssan kaupungin ja Tammelan kunnan kuluttajien tarpeisiin. Forssan vesihuoltoliikelaitoksella ja Tammelan vesihuoltolaitoksella on sopimus siirtolinjan rakentamisesta ja rakentaminen on parhaillaan käynnissä.

 

Vedenottokaivolta HP19 vedenkäsittelylaitokselle suunniteltu raakavesilinja kulkisi Huuvantietä harjun poikki. Samalle reitille on suunniteltu sijoitettavan samassa yhteydessä Portaan ja Ojasen vesihuollon paineviemäri. Putket suunniteltiin aluksi laitettavan suuntaporaamalla, joka ei kuitenkaan maaperän kivisyyden vuoksi osoittautunut mahdolliseksi. Putket on suunniteltu kaivettavan pääosin tiealueelle, mutta putkien tarvitsemat ilmanpoistokaivot on sijoitettava tien sivuun harjun korkeimmalle kohdalle. Rakentaminen edellyttää tien leventämistä 3-4 metriä nykyisestä ja suojeltua juoksuhautaa tuhoutuisi 2-4 metrin matkalta. Rakentamisen toteuttamisaika on helmikuu-toukokuu 2023.

 

Liitteet:   Museoviraston lausuntopyyntö

Kajoamislupahakemus kiinteään muinaisjäännökseen

Huuvantien levennys, kartta

Hämeenlinnan kaupunginmuseon lausunto 11.11.2022

Tammela Kellarimäki Muinaisjäännöskartoitus 2013

 

Lapsivaikutusten arviointi (Kvalt 60 §, 23.9.2019)

Päätöksen lapsivaikutukset: Ei

 

Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66 §, 20.12.2010):

Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen: Ei

Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten määrän kehittymiseen: Ei

Vaikuttaako päätös positiivisesti työpaikkojen muodostumiseen: Ei

Onko palvelu mahdollista ulkoistaa: Ei

 

Valmistelija: Projektipäällikkö Hannu Jalava, puh. 050 521 9962

 

Esittelijä:  Tekninen johtaja Kauppi Jari

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää lausuntonaan esittää, että Forssan    kaupungille myönnetään muinaismuistolain mukainen lupa kajota kiinteään muinaisjäännökseen               vesihuoltolinjojen ja tarvittavien ilmanpoistokaivojen rakentamisen vuoksi Huuvantien varressa.

Forssan ja Tammelan alueen vesihuollon varmuuden parantamiseksi on yksin Tammelan alueelta etsitty toteuttamiskelpoista vesilähdettä jo noin 30 vuotta. Paras mahdollisuus vedenottoon on toistaiseksi löytynyt kyseiseltä Kellarimäen alueelta. Forssan vesihuoltoliikelaitoksella ja Tammelan vesihuoltolaitoksella on meneillään yhteistyöhanke vesihuoltolinjan rakentamisesta noin 16 km Portaasta Forssan suuntaan. Tällä linjalla on tarkoitus toimittaa puhdasta vettä Kellarimäestä Forssan ja Tammelan alueille sekä kerätä kylien jätevedet ja toimittaa ne Forssan jätevedenpuhdistamolle. Työn alla olevien vesihuoltohankkeiden mittavuuteen nähden muinaisjäännös mahdollisesti tuottaa Huuvantien varressa merkitykseensä nähden kohtuutonta haittaa, jos kajoamislupaa raakavesijohdon ja paineviemärin rakentamiseksi ei saada.

 

Käsittely kokouksessa:

 

Nuorisovaltuutettu Samuli Ruohonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.07.

 

Päätös:  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.